Alligaattoreita, eikun iguaaneja viemärissä

Olen nyt siis jo viidettä päivää Malakassa. Tarkoitus ei suinkaan ollut viipyä näin pitkään kun tänäänhän olisi ollut jo töitäkin, mutta minkäs teet kun migreeni tulee ja pilaa suunnitelmat. Ja välillä kun oikein koskee ja kiukuttaa niin tuntuu, että pilaa elämänkin. Ei meinaan ole kivaa, että aina lämpimissä maissa saan kolmipäiväisiä migreenejä joka viikko. Etenkin kun olin ajatellut, että tämä Aasia olisi iso osa tulevaisuuttani. aika hankalaa olla mukamas Aasia-asiantuntija, jos ei migreenin takia pysty oleskelemaan kuin kylmemmissä maissa. Näinköhän sitä joutuu tulevaisuuden suunnitelmat pistämään migreenin takia uusiksi? Tänään migreeni jyllää siis jo neljättä päivää, mutta pakko silti koettaa jaksaa matkata kotiin. Tabut ei tepsineet tällä kertaa ja kiinalainen hierontakin, vaikka muuten taivaallista olikin, toi helpotusta vain hetkeksi.

Mutta asiaan siis, eli niihin iguaaneihin. Olin kuullut jo aikaisemmin, että täällä saattaisi nähdä isojakin liskoja, sellaisia yli metrin möhkäleitä. Kuala Lumpurissa niitä ei ole vielä tullut vastaan, mutta täällä Malakassa sitäkin enemmän. Kolme olen nähnyt tähän mennessä, kaksi joessa ja yhden aivan jalkojen juuressa viemärissä.

Ensummäisen kun näin olin istumassa kahvilassa joen rannassa ja se lisko oli siinä aivan lähellä vedessä. Ehdin räpsäistä siitä kuvankin, jota näytin kahvilan omistajalle ja kysyin, mikä lisko oli kyseessä. Hän tunnisti liskon iguaaniksi ja kertoi niitä näkyvän paljon kun joessa oli kalastajien jäljiltä kuolleita kaloja. Liskot kuulemma nousivat siitä vierestä maijin ja joskus kun menevät suunnista sekaisin, oikaisevat ravinyolan poikki takaisin veteen. Tämä yksilö pysyi onneksi kiltisyi vedessä, kävi vain napsaisemassa kiolleen kalan parempiin suihin ja jatkoi matkaansa.

Seuraava lisko tuli vastaan paikassa jossa ei ollut vedestä tietoakaan. Siellä se nökötti viemärissä ja näytti kovasti siltä, ettei tienny, mihin mennä.

Elämää tropiikissa

En ole koskaan ennen asunut tropiikissa ja on tämä tosiaan ihan omanlaisensa maailma. Tässä muutama huomio siitä, mitä kuuluu elämään tropiikissa.


- Kuumuus. Sen nyt tietenkin kaikki tietää. Kuumuutta saa tässä tapauksessa kuvassa edustaa paras ystäväni ilmastointilaite. Seuraavaksi läheisin ystäväni on puolestaan uima-allas ja hyvänä kolmosena tulee tuuletin.



- Kosteus. Kosteus tunkee täällä joka paikkaan vaikka mitä tekisi. Siihen tottuu kyllä jonkin ajan kuluttua, eikä se tunnu enää yhtä tukalalta kuin alussa. Onneksi. Sitä ei kuitenkaan mikään poista, että kosteuden takia talot homehtuu pystyyn, asuttiin niissä tai ei, ja kaikki mätänee ja alkaa elää omaa elämäänsä hyvin nopeasti. Roskapussia ei siis kannata jättää hautumaan, siitä ei hyvää seuraa, sanokaa minun sanoneen. Sateista olen jo aikaisemmin kertonutkin. Että niitä siis on. Paljon. Ja kerralla vettä kanssa tulee. Paljon.

- Hedelmät. Seurauksena suoraan kahdesta edellisestä kohdasta. Täällä kasvaa kaikki, joten mitä eksoottisimmat hedelmät ovat halpoja kuin saippua, tai paremminkin kuin perunat. Esimerkiksi tänään söin taas lohikäärmehedelmiä (varsinaiselta nimeltään pitaya), punaisia sellaisia tällä kertaa. Jos olette koskaan miettineet, miltä maistuisi boysenmarjan ja kiivin risteytys, niin maistakaapa tuota. Tosin Suomessa ne maksavat maltaita, jos niitä punaisina edes saa, joten ei kannata ainakaan kovasti tykästyä makuun.

Kuva: Wikipedia Commons

- Eläimet. Gekkoja vilistää pitkin parvekkeita ja jopa kukkakaupan seinillä. Hyönteisiä on joka lähtöön ja isoimmat perhoset ovat lapsen (tai japanilaisen aikuisen) kämmenen kokoisia. Rotista ja torakoista en halua edes kertoa. Linnutkin laulavat ikkunan takan puissa niin, että raikaa. Linkistä pääsee siis kuuntelemaan lintujen konserttia eilispäivältä. Ehkä nekin olivat villiintyneet viikonlopun kunniaksi.

- Kasvit. Täällä kasvaa pientareilla valtavia puita, jotka lähemmän tarkastelun jälkeen osoittautuvat olevan samoja kasveja, joita Suomessa kasvaa kitukasvuisina kirjahyllyssä pienissä ruukuissaan. Täällä ne kaikki rehottavat, minkä ehtivät. Tuntuukin melkein kidutukselta pitää kasveja kylmässä ja pimeässä Suomessa sisällä pienissä ruukuissa kun ne voisivat täällä kasvaa vapaina ja elää leveästi. No, en sentään ole mitään ruukkukasvien vapautusrintamaa (RVR) vielä perustamassa ja istuttamassa kasvejani puistoon. Huom. vielä.

Kasvien rehottamisessa on se hyvä puoli, että kukkakaupasta saa mitä ihanimpia kukkia pilkkahintaan. Tänään saatiin työkavereiden kanssa kukin kaksi orkidean oksaa ihan noin vain. Laitoin oksat sitten vessaa kaunistamaan. Kukkakauppias oli kukapa muukaan kuin samainen nuorimies, joka perjantaina esiintyi kantonilaisessa opperassa.

Olipas taas aikamoinen päivä. Ensinnäkin tästä piti tulla ensimmäinen työpäiväni, mutta eipäs tullutkaan. On vissiin kroppa vielä niin sekaisin aikaerosta ja matkustuksesta ja kaikesta, etten yksinkertaisesti saanut unta viime yönä. Kuuden aikaan en ollut vielä nukkunut silmäystäkään ja kohta olisi pitänyt jo herätä. Päätin sitten lähettää mailia töihin ja pyytää päivän armonaikaa aikaerosta toipumiseen. Huomenna uusi yritys.

Lähdin siis katselemaan ympäristöä ensimmäistä kertaa valoisan aikaan. Kävin myös ottamassa kuvia uima-altaista sun muista. Löysin myös saunan, ja vieläpä ihan oikeaoppisen sellaisen! Oli kiuas ja kaikki. Ei niin, että täällä saunaa kovasti kaipaisi, mutta jos tulee kova Suomi-ikävä niin ei muuta kuin sinne löylyihin istumaan ja mutustamaan hätävarasalmiakkia kaihon kyyneleet silmissä. Saunan oven vieressä oli muuten ohje, miten tulee saunoa:


Aika hurjaa, että kuvassa on jopa alaston mies :D

Uima-allasalue ei olut parhaimmillaan tänään, koska aurinko ei paistanut ja suihkulähde oli pois päältä, mutta eiköhän sillä silti herätä kateutta koto-Suomessa.





Kummassakin kuvassa on sama allas. Tuon lisäksi on vielä toinen, joka on enemmän semmoinen matkauintiallas, mutta siitä ottamani kuva oli huono. Ja tosiaan, ei ole kovin paha ruuhka altaalla. Hyvin mahtuu joukkoon uimaan.

Lähdin siis tosiaan tutkailemaan lähialuetta jos vaikka löytäisin bussipysäkin tai muuta kiinnostavaa. En löytänyt. Mitään. Aikani vaeltelin isojen teiden varsia tihkusateessa ja päivittelin jalkakäytävien puutetta. Mukavaa maastoa muuten, mutta ei ole pitemmän päälle kiva kävellä autojen seassa.



Sitten alkoi äkisti sataa kaatamalla ja ukkostaa ja päätin, että nyt on kävelyt kävelty. Aikomus oli siis joko odotella rauhassa sateen laantumista bussikatoksen alla kunnes mikä tahansa bussi tulisi tai napata lennosta taksi, mutta sepä ei ollutkaan niin helppoa. Ensinnäkin, aina kun alkaa sataa kaatamalla, vapaat taksit menevät heti. Toisekseen seisoskelin paikassa varmaan puoli tuntia ja yhtä ainoaa bussia en nähnyt. Vettä satoi sen verran paljon, että pian koko bussipysäkki alkoi tulvia. Kuvastakin näkee, että myrsky pimensi taivaan aikasta tehokkaasti. Tuon kuvan ottamisen jälkeen alkoi sataa vielä rajummin, mutta silloin en uskaltanut kameraa enää kaivaa.



Onneksi sain viimein taksin ja pääsin sillä asemalle, josta nousin junaan suuntana Chinatown. Se oli tosiaan kuin olisi Kiinaan astunut.



Ravintolassakin oli samat ruoat tarjolla, tarjoilija ei tosin puhunut kiinaa. (Tai sitten ei vain ymmärtänyt, että koetin solkottaa hänelle kiinaa...). Alla olevassa ravintolassa siis söin nuudelimössöä ja join reissun ensimmäisen oluen, ja vieläpä ison sellaisen, oikein 0,6 l. Se oli joku singaporelainen lager, jonka nimeä en enää muista. Laskun pyydettyäni ihan hätkähdin hintaa ja kysyin, miten se saattoi olla niin kallis. Kaikki 14 RM eli 3,40€! Olut maksoi 11 RM ja ruoka loput. Olut ei siis olekaan ihan ilmaista täällä, vaikka ei nyt sentään hintavaakaan. Ei sinänsä ihme, onhan tämä kuitenkin nimellisesti muslimimaa.



Chinatown oli oikeastaan eniten "elämänmakuinen" paikka, jonka olen tähän mennessä täältä löytänyt. Vähemmän autoja ja enemmän ihmisiä. Muutenkin tuntuu, että kaduilla on todella vähän ihmisiä. Ehkä kaikki tosiaan ovat kauppakeskuksissa notkumassa, kuten jossain luki.



Vielä muutama kuva joenpientareen graffiteista:





Haluaisin myös kirjoittaa muutaman valitun sanasen paikallisista taksikuskeista, mutta koska en halua kiihdyttää pulssia ja nostattaa verenpainetta enää juuri näin ennen nukkumaanmenoa, niin säästän sen tuonnemmaksi. Epäilen myös, että niitä "valittuja sanoja" kertyy vielä lisää tässä lähiaikoina, koska näyttää pahasti siltä, että joudun kulkemaan asunnon ja aseman välin aina taksilla. Huoh.

Mutta nyt nukkumaan. Jos vaikka tänä yönä saisi nukuttua ja sitten huomenna oikeasti töihin.

Day I

Nonni, nyt on siis edessä ensimmäinen kokonainen päivä Malesiassa. Tai ei nyt enää ihan kokonainen, sillä meikäläinen otti ja nukkui rapiat 15 tuntia. Taisi tosiaan 30 tuntia reissun päällä väsyttää. Ei olisi tuommoinen unirupeama ollut mahdollista ilman uutta parasta ystävääni ilmastointia. Hiki täällä meinaan tulee kaikkialla, suihkusta on apua ehkä viideksi minuutiksi. Suomessa ihmiset hankkii itselleen ilmankostuttajia; täällä taas tarpeen olisi ilmankuivattaja. Siinäpä jollekin oiva markkinarako. Ilmankosteus kun on täällä koko ajan jossain 90 kieppeillä, paitsi silloin kun sataa. Kun siihen päällä vielä lisätään 30 asteen helle, olo on helposti tukala. Mutta en valita, ehen. Eipähän tarvitse pelätä yöpakkasia. Ja lämpö ja kosteus mahdollistaa myös kaiken ihanan vihreyden täällä kaikkialla. Jo täällä Kuala Lumpurissakin tuntuu kuin olisi sademetsässä, puut ovat niin isoja ja kasvillisuus rehevää.

Katsokaa ja ihmetelkää. Tämä on siis suurkaupunkialuetta ja silti on näin vihreää ja vehreää ja lehtevää ja ties mitä. Love it, love it, love it.



Sää täällä on muutenkin jännä. Joko sataa, ukkostaa tai näyttää siltä että kohta sataa ja ukkostaa. Ja kun sataa, niin sitten tosiaan sataa. Ei mitään pientä pisarointia vaan kunnon "sataa-kuin-saavista-kaataen"- meininkiä. Ja ukkosetkin ovat paljon villimpiä täällä. Eilen junamatkalla lentokentältä keskustaan junaan tai raiteisiin iski salama. Kamala ääni, välähdys ja täräys vain kävi, mutta paikalliset eivät olleet moksiskaan. Minä ja muutama muu länkkäri säikähdettiin sittn heidänkin puolestaan. Javad sanoo, että ukkosiin tottuu pian. Saas kattoo.

Tänään aion tosiaan lähteä tutkailemaan ympäristöäni ja varmaan olisi paikallaan selvittää, miten löydän huomenaamulla juna-asemalle, että pääsen töihin ajoissa. Käveleminen täällä on kuulemma vähintäänkin jännittävää, jalankulkijoita kun ei ole mitenkään katuja rakennettaessa ajateltu. Jalkakäytäviä ei siis ole juuri nimeksikään, saati suojateitä. Autoja sitä vastoin on riittämiin. Taidan kuitenkin kokeilla onneani jalankulkijana. Ehkä ne autoilijat tämmöisen kalpean honkkelin sieltä tien laidalta huomaavat ja osaavat väistää. Saatte raportin tuloksista tuonnempana. Aion myös lähteä katsastamaan uima-altaat (huom. monikko!), saunan, kuntosalin, tenniskentät ja muut, mitä täällä on tarjolla. Ja ne ovat kaikki tosiaan käytettävissä ilman lisämaksua. Kaikki on kustannettu hulppealla 250 euron vuokrallani.


Sama kuva kuin eilen illalla, mutta "valot päällä". Näkymä parvekeelta siis.

Matkatunnelmia

Olen perillä Kuala Lumpurissa, mutta niin rättipoikkikuitti, etten jaksa kirjoittaa mitään tunnelmia täältä. Sen sijaan julkaisen matkatunnelmia, joita kirjoittelin lentokentillä matkan varrella. Palaan huomenissa tuoreisiin tunnelmiin. Lupaan.

24.9.
Heathrow'n lentokenttä
klo 11.36 paikallista aikaa, 13.36 Suomen aikaa

Huoh. Kotoa lähdin jo melkein 8 tuntia sitten, mutta matka on edennyt vasta ensimmäiselle välipysäkille saakka. Heathrowlle saavuin Finskillä muutama tunti sitten ja vielä pitäisi muutama tunti lisää täällä notkua, ennen kuin Etihad airlinesin kone suuntaa kohti Abu Dhabia ja seuraavaa välipysäkkiä. Tuntuu uskomattomalta, että vielä on kaksi 7 tunnin lentoa jäljellä ennen kuin olen perillä Kuala Lumpurissa. No, itsepä päätin säästää valitsemalla hankalat lennot. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että kannatti säästää lähes 400 € käyttämällä 10 tuntia ennemmän matkustamiseen. Voi tosin olla, että mieli vielä matkalla muuttuu…

Lento Helsingistä Heathrow'lle meni harvinaisen kivuttomasti. Nukahdin lähes heti kun kone oli ilmassa, heräsin vain hetkeksi syömään tarjotun aamupalasämpylän (vegaanin sellaisen. Hyvää oli: hummusta, tomaattia ja kesäkurpitsaa välissä). Seuraavan kerran heräsinkin vasta kun kuulutettiin, että kone on laskeutumassa. Ei sinänsä mikään ihme, että sammahdin, kun yöunet jäivät muutamaan tuntiin. Ilta meni lähtötouhottaessa ja vasta puolen yön aikaan ehdin hengähtää ja koettaa rentoutua. Rentoutumisen tehon maksimoimiseksi päätin tehdä sen piikkimatolla. Tiedä siitä sitten, auttoiko. Jossain sen kivun välissä siinä on kyllä myös mukana semmoinen tunne, että veri lähtee eri tavalla kiertämään kropassa. (Tai sitten se veri vain lähtee vuotamaan, koska piikit ovat läpäisseet ihon, tiedä häntä.)

Heathrowlla sain ensin käytettyä ainakin tunnin verran vaeltamalla pitkin ja poikin käytäviä violettia viivaa seuraten ja etsien terminaalia numero 4. Välillä piti matkata bussillakin. Nyt notkun kahvilassa ja mietin, mennäkö kiertelemään kauppoja vai santsaisinko kahvia. Paikallista valuuttaa ei lompakosta löydy lainkaan, joten visaa täytyy vinguttaa. Ajattelen puntia euroina, koska en kuollaksenikaan muista, mikä on punnan kurssi, joten kaikki tuntuu mukavan halvalta. En löydä toimivaa (ja ilmaista) langatonta verkkoa, josta asian laidan tarkistaisin, joten näillä mennään. Aamupala lentokentällä tuli siis halvaksi, ainakin näennäisesti, koska se kustansi n. 6 "euroa" (lue: puntaa). Ihanaa kahvia ainakin oli, join cafe americanon, joten kai se hintansa väärti oli, ihan punnissakin. Lisäksi kahvilasta on mukavat näkymät. Voi katsella, kun lentokoneita nousee ja laskee. Alan tässä jo ymmärtää, mitä niin moni, Thomas mukaan lukien, näkee näissä lentävissä vekottimissa. Siis muutakin kuin sen, että niillä pääsee sutjakkaasti paikasta A paikkaan B ja matkalla voi juoda kahvit, lukea lehden ja vaikkapa katsoa leffoja.

Niin, ja Lontoossa sataa ja on ankean harmaata, kuten arvata saattaa.