Lopun ajat Kuala Lumpurissa

Nyt on Malesia siis jo jäänyt taakse. Istun Istanbulissa Ataturkin lentokentällä siemailemassa turkkilasta kahvia. Eikä edes ole kovin nuutunut olo, vaikka reissaamista on takana jo about 18 tuntia. Verrattain virkeä olo siis. Eiköhän tämä vielä väsymykseksi muutu. Mutta eipähän tuo haittaa, edessä kun on huhtikuun alkuun asti työttömän arkea, jota olen päättänyt kutsua lomaksi. Ja kyllä sitä vähän lomaa tarvitseekin ja varmasti Suomi-arkeen totuttelukin ottaa oman aikansa.

Thomas oli siis reilun viikon verran Kuala Lumpurissa varmistamassa, että oikeasti palaan Suomeen :) Ei ehditty tehdä niin paljon kuin olin suunnitellut, mutta en viitsinyt Thomasta kauhealla tahdilla paikasta toiseen retuuttaa. Raukka kun oli aika poikki jo lennoista (kolme suuntaansa), lämpöerosta ja aikaerosta. Paljon ehdittiin silti tehdä, ja eiköhän Thomaskin aika hyvin saanut kuvan siitä, millainen minun Kuala Lumpurini on.

Pelkkien turistinähtävyyksien kiertämisen lisäksi halusin näyttää Thomakselle aivan tavallista arkea. Käytiin siis lähetystössä moikkaamassa väkeä, työkaverin luona kokkaamassa ja kävelemässä mun "hoodeilla". Thomas kävi myös työkaverin miehen kanssa pyöräilemässä.

Elettiin suurimman osan ajasta Thomaksen kanssa yli varojemme. Tärkeimmät turistijutut kun eivät ole mitään halpoja Kuala Lumpurissa; Menara KL:ssä eli siinä kuuluisassa tornissa käynti maksaa esimerkiksi 38 RM eli n. 10€. Käytiin myös ihastelemassa näkymiä kahdesta näköalastaan kuuluisasta baarista, Bar Lunasta ja Sky Barista, ja sinne ei oikein kehtaa mennä ilman, että ostaa jotain. Ja drinkkien hinnat ovat tooodella suolaiset. Mutta kyllä siitä näköalasta kannattaa maksaakin.











Tässä on menossa kambodzalaisen ruoan kokkikoulu, opettajana työkaverin mies Bona (vasemmalla).



Keskimmäinen apukokki näyttää tarkkaavaiselta, oikealla oleva taas näyttää hieman tuskaiselta. Kaikkien kokkien otteet eivät vielä olleet aivan ammattimaisia, mutta harjoitushan se vasta tekee mestarin, eikös?



Hyvää ruoasta kuitenkin tuli. Tosin kambodzalainen ruoka tuntuu olevan aina hyvää. Ainakin Bonan tekemä. Nytkin tuli nälkä kun edes ajattelin kaikkia niitä herkkuja. Bonan kokkikoulu siirtynee vuoden sisällä Suomeen eli sitten pääsee meilläkin helposti opettelemaan khmer-keittiön saloja. Pistäkää siis jo nyt korvan taakse.

Läksiäislounas, ihan varta vasten minulle järjestetty.

Olen edelleen otettu :)

Thomaksen mieliksi käytiin myös Sepangin radalla. Ei menty kierrokselle vaan katsomaan Moto-GP:n avoimia harjoituksia. Sinne saa kuka tahansa pölähtää paikalle nauttimaan (?) meiningistä. Moni siitä tuntui nauttivankin. Omasta mielestäni menopelit vain pitivät turhan kovaa melua. Tungin nenäliinanpalasia korviin, ettei pää räjähtäisi aina, kun joku ajaa ohi. Muut eivät tuntuneet melustakaan välittävän. Thomaksella on parempia kuvia itse pyöristä. Itse tyydyin kuvaamaan kuvaajia. Myös täältä löytyy kuvia pyöristä.


Thomas tosiaan hoiti viikon aikana lähinnä kaiken kuvaamispuolen. Itse räpsin vain silloin tällöin ja silloinkin usein "metavalokuvasin".




Malesia vietti viime viikolla kiinalaista uutta vuotta. Käytännössä se tarkoitti, että kaikki paikat olivat muutaman päivän suljettuina, kun kiinalaiset keskittyivät perhepiirissä juhlimiseen. Muutkin kuin kiinalaiset käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja lähtivät kotikonnuille käymään vapaapäivinä. Olin kuullut, että Kuala Lumpur olisi aivan kuollut kiinalaisen uutena vuotena, mutta se kyllä on liioittelua. Jos se väkimäärä tarkoittaa, että kaupunki on kuollut, niin Helsinki ei sitten elä koskaan... Oma suosikkiosani juhlallisuuksia olivat koristelut, erityisesti punaiset lyhdyt. Jopa kauppakeskukset olivat onnistuneet tyylikkäässä koristelussa, toisin kuin vaikkapa jouluna.


Malakka oli myös kauneimmillaan uudenvuodenkoristeluineen.

Huomatkaa kuvateksti.


Suosikkiravintolani Melakassa, Riverine. Omistajat kyselivät
myös äidin ja isän kuulumisia, koska viimeksi kävin siellä
heidän kanssaan. Ystävällistä väkeä siis.


Malesialaista kahvia, tai siis "kahvia". Lainausmerkit siitä,
että itse ainetta tökötissä on jotain 55%, loput on muuta.

Kyltti Melakan vanhimmassa kiinalaistemppelissä.

Jos tämä kerta pitää oikein kyltillä kieltää, niin joku
on varmasti noin tehnyt. En lainkaan epäile.

Koetan piakkoin kirjoittaa semmoisen kokoomatekstin koko Malesian komennuksesta. Saattaa tosin olla, että Suomeen paluun jälkeen on aika haipakkaa jonkun aikaa. Mutta lupaan sen vielä kirjoittaa. Samaten Myanmarin postaus on vielä vaiheessa. Mutta odotelkaahan kärsivällisesti :)

Joulu malesialaisittain

Tuli sitten vietettyä joulu ja uusivuosi Malesiassa. Menihän se joulu täälläkin, mutta ei se oikein samalta tuntunut. Toisaalta täällä Malesiassa kaukana kaikesta Suomen joulutohinasta ei saanut millään itseään lietsottua hirmuiseen joulustressiin, mikä minulla (ja kaikilla suvun naisilla) on Suomessa perinteenä. Joulufiilistely oli ainoastaan mahdollista jos oikein pinnisteli, laittoi verhot visusti kiinni ja ilmastoinnin niin lujalle, että sai palella. Sitten saattoi lauleskella joululauluja (omassa tapauksessan kiinaksi, koska koneelta ei muuta löytynyt) ja kuvitella, että ulkona on hanget korkeat nietokset.

Joulutunnelmaan pääsemiseksi sijoitin vähiä varojani muutamaan joulukoristeeseen: kynttilään ripustettavaan pahviseen (korealaiseen) jouluhärpäkkeeseen ja pieneen kuusenkorvikkeeseen koristeineen. Kokonaisuudesta tuli aika säälittävä. "Kuusi" tosin oli omalla säälittävällä tavallaan ihan sympaattinen. Sillä reppanalla vain oli niin ohuet ja hennot oksat, että se ei oikein jaksanut kantaa koristeita.




Maleasialaisista vain harva juhlii joulua, valtaosa väestähän on muslimeja. Jotkut muslimitkin tosin täällä huomioivat joulun ripustamalla moskeijaan jouluvalot. Kuvan moskeija on toinen asuntoni lähimoskeijoista.



Muutenkin joulu on täällä aitoon malesialaiseen tapaan tapojen ja uskontojen sekamelskaa. Tässä näyte Gergetownin Little Indiasta.




Kiinalaisista joku osa on kristittyjä ja heille tietenkin joulu on tärkeä juhla. Siispä parhaiten joulukoristeita löysikin Chinatownista. Siellä oli kauppoja, joista joulukoristeet ja kimallus tursuivat kadulle asti. Ja koristelussahan mikäään ei ole liikaa.






Muille joulu tuntuu merkitsevän lähinnä joulukoristeita kauppakeskuksissa. Tosiaan, kauppakeskusten joulukrääsä tuntui paikallisille olevan Se Joulun Syvin Olemus. Sitä mentiin varta vasten eri kauppakeskuksiin ihmettelemään ja sitten näpsittiin kuvia feikkilumen keskellä. Tähän tyyliin:




Tuossa samaisessa kauppakeskuksessa, eli Pavillionissa, oli myös ohjelmanumerona lumisadetta joka ilta ennen joulua kello kahdeksalta. Se on sitä joulun tunnelmaa, se.

Jossain Malesiassa sentään joulun suhteen onnistuttiin loistavasti, nimittäin jouluruoissa. Äidin ja isän kanssa käytiin jouluillallisella hotelli Nikkossa ja ruoka ei olisi voinut olla parempaa. Buffetillallisen hinta oli n. 100 RM eli n. 25 €. Ei halpaa siis, mutta rahallensa sai kyllä vastinetta. Minä ainakin söin jo pelkkää sushia sen rahan edestä. Kolme tuntia meidän perhe sai viivyttyä notkuvien herkkupöytien ääressä. Se taitaa olla uusi ennätys. Yleensä meidän perheessä syödään jouluateriakin puolessa tunnissa ja perusateriat vartissa. (Minä jään normaalisti yksin pöytään jatkamaan syömistä kun muut ovat jo nousseet, korjanneet pöydän, tiskanneet ja siirtyneet sohvalle tms.) . Minä noudatin vuosien varrella hyväksi havaittuja jouluperinteitä ja söin itseni aivan ähkyyn. Mutta minkäs teet, ruoka vain oli liikaa ja se oli liian hyvää. Noissa kuvissa ei muuten valitettavasti näy jälkiruokapöydän suklaaputoukset (kyllä, monikossa).










Heti pian joulun jälkeen, 30. joulukuuta, onkin vuorossa meikäläisen synttärit. Tänä vuonna mentiin oikein porukalla syömään äidin , isän ja kämppikseni Hudan kanssa yhteen Suria KLCC:n alakerran terassiravintolaan. Kuala Lumpuria tuntemattomille selitettäköön, että se tarkoittaa Petronas-tornien juurelle. Huda juoni tarjoilijoiden kanssa, joten jälkkärikakussani komeili kynttilä (onneksi vain yksi, eikä 28...) ja koko henkilökunta tuli pöydän ääreen laulamaan onnittelulaulun. Menin kerrankin aivan hämilleni ja voi sitä punastelun määrää. En muista moista kokeneeni sitten yläaste- ja lukioaikojen. Kiva ylläri se kuitenkin oli.

Toimistoelämän toiselta laidalta eli virkistyspäivä

Reilu viikko sitten koitti vihdoin se kauan pähkäilty ja odotettu päivä eli vuosittainen virkistyspäivä. Sen suunniteluvastuu oli sälytetty harjoittelijan, i.e. minä, vastuulle, ja yllättävän paljon se suunnittelu tuottikin tuskaa. Tarkoitus kun oli löytää viersilukohteita, joissa kukaan ei olisi ennestään käynyt ja joissa kaikki kuitenkin viihtyisivät. Ja mukaan siis tosiaan lähtivät kaikki päällystöstä puutarhuriin. Ideoita oli yhteensä vaikka millä mitalla, mutta syystä tai toisesta ne yksi yoisensa perään hyllytettiin. Itsellä meinasi myös järjestelyvaiheessa palaa käämi paikalliseen hälläväliä-ei-ole-niin-nuukaa-vastataan-jos-jaksetaan -kulttuuriin.

Hyvään comboon me kuitenkin lopulta päädyttiin. Ja lopullinen virkistyspäivän ohjelma siis lyötiin lukkoon vasta aivan viime tingassa. Viimeiset viikot ja jopa päivät oli kaiken aikaa esitetty eri versioita ohjelmasta, joten kukaan ei tainnut pysyä mukana. Perjantaiaamuna kaikkia siis varmasti jännitti, mitä tuleman pitää :D

Aamiaisbuffetin jälkeen kaikki 18 osallistujaa sulloutui kolmeen henkilöautoon ja autojen nokka käännettiin kohti Sepangin Formula 1 -rataa. Rata oli valittu vierailukohteeksi, sillä onhan F1 yksi Suomen suosituimmista lajeista ja suomalaiset kuskit maailmankuuluja. Heikki Kovalainen ajaa malesialaisomisteisessa Lotus Racing -tallissa ja on siten kenties Malesiassa tunnetuin suomalainen. Oli siis enemmän kuin paikallaan, että myös me kävimme tutustumassa lähemmin Formula 1:n maailmaan.

Radalla meitä vastassa oli Arwin Randahwa, joka lyhyen tervetulopuheenvuoron ja johdannon jälkeen pyysi meitä ajamaan automme peremmälle rata-alueelle. Kierroksen aikana pääsimme tutustumaan paikkoihin, joihin ei suinkaan kuka tahansa peruspulliainen pääse itse kisan aikana, sillä formulalippujen hinnoissa vain taivas on rajana. Sepangin radalle voi kuulemma tosin ostaa myös edullisempia lippuja, jos vain on ajoissa liikkeellä eikä välitä siitä, että joutuu istumaan kaiken päivää polttavan auringon alla. Vinkkinä siis, että jos moinen kiinnostaa niin nyt olisi aika varata. Jos taas rahaa löytyy ja sitä on valmis käyttämään, voi formuloita katsella myös mukavammin ilmastoidussa tilassa kuohuviiniä missien seassa siemaillen. Voi sitten formuloiden kyllästyttäessä katsella vaikka koreita sääripareja. Ei hullumpaa.

Ja kaikki sit leikkii, ettei näe peukaloa vasemmassa yläkulmassa, jookos?

Kierroksella näimme monia kiinnostavia paikkoja kuten huoneen, josta käsin kisan kulkua valvotaan ja jossa kaikki tärkeät päätökset tehdään, joka tosin oli yllättävän low-tech (kuva yllä), palkintokorokkeen ja Perdana-sviitin, jossa kuninkaalliset ja kutsuvieraat katsovat kisoja. Uskoisinpa, että jopa ne meistä, jotka eivät tullessaan olleet olleet kovin kummoisia formula-faneja, kuten minä, innostuivat saadessaan tilaisuuden päästä niin vaikeapääsyisiin paikkoihin ja kuullessaan, mitä F1-kisojen aikana kulissien takana varsinaisesti tapahtuu.

Vierailun aikana pidettiin luonnollisesti myös koko joukko valokuvaustaukoja. Tässä meikäläisen palkintopalliposeerausnäyte:

Vierailun lopuksi saimme vielä yllätyksenä tilaisuuden päästä kaasuttelemaan itse radalle. Valitettavasti oikeiden formuloiden sijaan jouduimme tyytymään omiin, hitaampiin autoihimme. Ehkä parempi niin, sillä radan tiukat mutkat ja kaarteet tuntuivat vatsanpohjassa jo näinkin, m. Olisi mulla hieno videokin radalla hurjastelusta, mut ei tää täkäläinen netti kykene semmoisia lataamaan. (Oikeasti, netti on täällä kuin Suomessa 90-luvulla!)

Ratavierailun jälkeen suuntasimme kohti Tanjung Sepatia, pientä kalastajakylää Sepangin Kultarannikolla, ja siellä odottavaa lounasta. Määränpää oli pieni ravintola aivan meren rannalla, joka vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta on kuuluisa kala- ja äyriäisruoistaan. Ja mistäpä voisikaan saada tuoreempaa kalaa kuin ravintolasta, jonka viereiselle laiturille kalastusalukset kiinnittyvät tuodessaan saaliinsa maihin myytäväksi.

Ravintolassa syöty lähinnä meren antimista koostunut ateria olikin toden totta maukas ja lisäksi uskomattoman edullinen. Ken haluaa käsityksen ruoista, niin katsokoon täältä. Päivänvalossa ravintola on tosiaan aika nuhjuisen näköinen, mutta pimeän tultua se on varmasti todella hieno. Meri kun oli aivan ravintolan edustalla.

Aterian päätteeksi halukkaat ehtivät vielä käydä kävelemässä kylän maamerkin, Rakastavaisten sillan, päästä päähän katsomassa merimaisemia. Silta ei ollut kaikkein luotettavimman näköinen, mutta kyllä se kesti. Ja muut sentään ajoivat sitä pitkin peräkärry täynnä kalaa ja miehiä. Lisää kuvia ja tekstiä Tanjung Sepatista löytyy esim. tästä blogista.

Seuraava etappi oli Banghuris Homestay, usean pienen kylän yhdessä perustama maaseutumatkailuyritys, joka tarjoaa vieraille monenmoista viihdykettä tehdasvierailuista sekä musiikki- ja tanssiesityksistä kylän arkeen osallistumiseen. Kyläyhteisöllä on myös omia hedelmäpuutarhoja, jonne vieraat saavat istuttaa oman hedelmäpuunsa. Nyt siis myös meillä on siellä oma mangopuu, jonka kasvua voi käydä seuraamassa. Hedelmiä se tosin tuottaa vasta jotain viiden vuoden päästä, mutta kai sitä voi aina yhden hedelmän naapuripuusta varastaa. Reissulla ei tarvinnut varastaa, vaan kaikille halukkaille tarjottiin hedelmiä kotiinviemisiksi. Sain kookospähkinän. Mitä sille pitäisi tehdä, sitä en tiedä.

Meidät kierrätettiin myös paikallisia herkkuja, currypiiraita, suolaisia banaanilastuja ja muita pikkupurtavia valmistavissa yrityksissä. Halukkaat pääsivät myös itse kokeilemaan taitojaan niiden tekemisessä ja maistiaisiakin toki saimme.Sijoitus kannatti varmasti yrityksiltä, koska vaikka popsimme kohmalokaupalla banaanilastuja, niin kyllä kotiinkin lähti säkkikaupalla ostoksia.

Ja ei, tuo rypyttäminen ei ole lainkaan niin helppoa kuin näyttää.

Päivän ohjelman päätti paikallisen yhtyeen musiikkiesitys, jonka aikana rohkeimmat innostuivat paikallisten johdolla kokeilemaan myös perinteistä malesialaista tanssia. Itse asiassa se oli meidän toimistomummo Sia, joka sai muut houkuteltu tanssaamaan. Ihana täti-ihminen, se Siia. Ja tanssii kuin 17-kesäinen neitokainen. Ja juu, arvasitte oikein, olin se minäkin siellä tassua toisen viereen laittamassa. Ja ei, siitä ette saa kuvamateriaalia. Tosin en se minä ole, joka niitä kuvia pihtaa. Muutkin suomalaiset, ei aivan Siian kanssa yhtä sulokkaasti tanssineet, vastustivat ajatusta. Minä näytän kurjelta, ja eräs nimeltä mainitsematon osallistuja taas vaikuttaa tanssivan robottitanssia :D

Päivän lopuksi joimme vielä mehut perinteisessä malesialaisessa kodissa. Pakko sanoa, että siellä ei kyllä oltu värien suhteen arkailtu.

Kaiken kaikkiaan päivä oli varmasti kaikille elämys. Ensi vuonna Malesian F1-kisojen aikaan katsomossa saattaa lisäksi hyvinkin olla muutama sinivalkoinen lippu lisää Heikkiä, tai tuttavallisesti vain Heksaa, kannustamassa. En minä tosin. Liika kallista moinen. Sijoitan mieluummin sen rahan johonkin järkevään. Kuten sanotaanko vaikka korkokenkiin.

Kuvat: Minä, Edvard Österberg ja Elina Pulkka