Lopun ajat Kuala Lumpurissa

Nyt on Malesia siis jo jäänyt taakse. Istun Istanbulissa Ataturkin lentokentällä siemailemassa turkkilasta kahvia. Eikä edes ole kovin nuutunut olo, vaikka reissaamista on takana jo about 18 tuntia. Verrattain virkeä olo siis. Eiköhän tämä vielä väsymykseksi muutu. Mutta eipähän tuo haittaa, edessä kun on huhtikuun alkuun asti työttömän arkea, jota olen päättänyt kutsua lomaksi. Ja kyllä sitä vähän lomaa tarvitseekin ja varmasti Suomi-arkeen totuttelukin ottaa oman aikansa.

Thomas oli siis reilun viikon verran Kuala Lumpurissa varmistamassa, että oikeasti palaan Suomeen :) Ei ehditty tehdä niin paljon kuin olin suunnitellut, mutta en viitsinyt Thomasta kauhealla tahdilla paikasta toiseen retuuttaa. Raukka kun oli aika poikki jo lennoista (kolme suuntaansa), lämpöerosta ja aikaerosta. Paljon ehdittiin silti tehdä, ja eiköhän Thomaskin aika hyvin saanut kuvan siitä, millainen minun Kuala Lumpurini on.

Pelkkien turistinähtävyyksien kiertämisen lisäksi halusin näyttää Thomakselle aivan tavallista arkea. Käytiin siis lähetystössä moikkaamassa väkeä, työkaverin luona kokkaamassa ja kävelemässä mun "hoodeilla". Thomas kävi myös työkaverin miehen kanssa pyöräilemässä.

Elettiin suurimman osan ajasta Thomaksen kanssa yli varojemme. Tärkeimmät turistijutut kun eivät ole mitään halpoja Kuala Lumpurissa; Menara KL:ssä eli siinä kuuluisassa tornissa käynti maksaa esimerkiksi 38 RM eli n. 10€. Käytiin myös ihastelemassa näkymiä kahdesta näköalastaan kuuluisasta baarista, Bar Lunasta ja Sky Barista, ja sinne ei oikein kehtaa mennä ilman, että ostaa jotain. Ja drinkkien hinnat ovat tooodella suolaiset. Mutta kyllä siitä näköalasta kannattaa maksaakin.











Tässä on menossa kambodzalaisen ruoan kokkikoulu, opettajana työkaverin mies Bona (vasemmalla).



Keskimmäinen apukokki näyttää tarkkaavaiselta, oikealla oleva taas näyttää hieman tuskaiselta. Kaikkien kokkien otteet eivät vielä olleet aivan ammattimaisia, mutta harjoitushan se vasta tekee mestarin, eikös?



Hyvää ruoasta kuitenkin tuli. Tosin kambodzalainen ruoka tuntuu olevan aina hyvää. Ainakin Bonan tekemä. Nytkin tuli nälkä kun edes ajattelin kaikkia niitä herkkuja. Bonan kokkikoulu siirtynee vuoden sisällä Suomeen eli sitten pääsee meilläkin helposti opettelemaan khmer-keittiön saloja. Pistäkää siis jo nyt korvan taakse.

Läksiäislounas, ihan varta vasten minulle järjestetty.

Olen edelleen otettu :)

Thomaksen mieliksi käytiin myös Sepangin radalla. Ei menty kierrokselle vaan katsomaan Moto-GP:n avoimia harjoituksia. Sinne saa kuka tahansa pölähtää paikalle nauttimaan (?) meiningistä. Moni siitä tuntui nauttivankin. Omasta mielestäni menopelit vain pitivät turhan kovaa melua. Tungin nenäliinanpalasia korviin, ettei pää räjähtäisi aina, kun joku ajaa ohi. Muut eivät tuntuneet melustakaan välittävän. Thomaksella on parempia kuvia itse pyöristä. Itse tyydyin kuvaamaan kuvaajia. Myös täältä löytyy kuvia pyöristä.


Thomas tosiaan hoiti viikon aikana lähinnä kaiken kuvaamispuolen. Itse räpsin vain silloin tällöin ja silloinkin usein "metavalokuvasin".




Malesia vietti viime viikolla kiinalaista uutta vuotta. Käytännössä se tarkoitti, että kaikki paikat olivat muutaman päivän suljettuina, kun kiinalaiset keskittyivät perhepiirissä juhlimiseen. Muutkin kuin kiinalaiset käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja lähtivät kotikonnuille käymään vapaapäivinä. Olin kuullut, että Kuala Lumpur olisi aivan kuollut kiinalaisen uutena vuotena, mutta se kyllä on liioittelua. Jos se väkimäärä tarkoittaa, että kaupunki on kuollut, niin Helsinki ei sitten elä koskaan... Oma suosikkiosani juhlallisuuksia olivat koristelut, erityisesti punaiset lyhdyt. Jopa kauppakeskukset olivat onnistuneet tyylikkäässä koristelussa, toisin kuin vaikkapa jouluna.


Malakka oli myös kauneimmillaan uudenvuodenkoristeluineen.

Huomatkaa kuvateksti.


Suosikkiravintolani Melakassa, Riverine. Omistajat kyselivät
myös äidin ja isän kuulumisia, koska viimeksi kävin siellä
heidän kanssaan. Ystävällistä väkeä siis.


Malesialaista kahvia, tai siis "kahvia". Lainausmerkit siitä,
että itse ainetta tökötissä on jotain 55%, loput on muuta.

Kyltti Melakan vanhimmassa kiinalaistemppelissä.

Jos tämä kerta pitää oikein kyltillä kieltää, niin joku
on varmasti noin tehnyt. En lainkaan epäile.

Koetan piakkoin kirjoittaa semmoisen kokoomatekstin koko Malesian komennuksesta. Saattaa tosin olla, että Suomeen paluun jälkeen on aika haipakkaa jonkun aikaa. Mutta lupaan sen vielä kirjoittaa. Samaten Myanmarin postaus on vielä vaiheessa. Mutta odotelkaahan kärsivällisesti :)

Joulu malesialaisittain

Tuli sitten vietettyä joulu ja uusivuosi Malesiassa. Menihän se joulu täälläkin, mutta ei se oikein samalta tuntunut. Toisaalta täällä Malesiassa kaukana kaikesta Suomen joulutohinasta ei saanut millään itseään lietsottua hirmuiseen joulustressiin, mikä minulla (ja kaikilla suvun naisilla) on Suomessa perinteenä. Joulufiilistely oli ainoastaan mahdollista jos oikein pinnisteli, laittoi verhot visusti kiinni ja ilmastoinnin niin lujalle, että sai palella. Sitten saattoi lauleskella joululauluja (omassa tapauksessan kiinaksi, koska koneelta ei muuta löytynyt) ja kuvitella, että ulkona on hanget korkeat nietokset.

Joulutunnelmaan pääsemiseksi sijoitin vähiä varojani muutamaan joulukoristeeseen: kynttilään ripustettavaan pahviseen (korealaiseen) jouluhärpäkkeeseen ja pieneen kuusenkorvikkeeseen koristeineen. Kokonaisuudesta tuli aika säälittävä. "Kuusi" tosin oli omalla säälittävällä tavallaan ihan sympaattinen. Sillä reppanalla vain oli niin ohuet ja hennot oksat, että se ei oikein jaksanut kantaa koristeita.




Maleasialaisista vain harva juhlii joulua, valtaosa väestähän on muslimeja. Jotkut muslimitkin tosin täällä huomioivat joulun ripustamalla moskeijaan jouluvalot. Kuvan moskeija on toinen asuntoni lähimoskeijoista.



Muutenkin joulu on täällä aitoon malesialaiseen tapaan tapojen ja uskontojen sekamelskaa. Tässä näyte Gergetownin Little Indiasta.




Kiinalaisista joku osa on kristittyjä ja heille tietenkin joulu on tärkeä juhla. Siispä parhaiten joulukoristeita löysikin Chinatownista. Siellä oli kauppoja, joista joulukoristeet ja kimallus tursuivat kadulle asti. Ja koristelussahan mikäään ei ole liikaa.






Muille joulu tuntuu merkitsevän lähinnä joulukoristeita kauppakeskuksissa. Tosiaan, kauppakeskusten joulukrääsä tuntui paikallisille olevan Se Joulun Syvin Olemus. Sitä mentiin varta vasten eri kauppakeskuksiin ihmettelemään ja sitten näpsittiin kuvia feikkilumen keskellä. Tähän tyyliin:




Tuossa samaisessa kauppakeskuksessa, eli Pavillionissa, oli myös ohjelmanumerona lumisadetta joka ilta ennen joulua kello kahdeksalta. Se on sitä joulun tunnelmaa, se.

Jossain Malesiassa sentään joulun suhteen onnistuttiin loistavasti, nimittäin jouluruoissa. Äidin ja isän kanssa käytiin jouluillallisella hotelli Nikkossa ja ruoka ei olisi voinut olla parempaa. Buffetillallisen hinta oli n. 100 RM eli n. 25 €. Ei halpaa siis, mutta rahallensa sai kyllä vastinetta. Minä ainakin söin jo pelkkää sushia sen rahan edestä. Kolme tuntia meidän perhe sai viivyttyä notkuvien herkkupöytien ääressä. Se taitaa olla uusi ennätys. Yleensä meidän perheessä syödään jouluateriakin puolessa tunnissa ja perusateriat vartissa. (Minä jään normaalisti yksin pöytään jatkamaan syömistä kun muut ovat jo nousseet, korjanneet pöydän, tiskanneet ja siirtyneet sohvalle tms.) . Minä noudatin vuosien varrella hyväksi havaittuja jouluperinteitä ja söin itseni aivan ähkyyn. Mutta minkäs teet, ruoka vain oli liikaa ja se oli liian hyvää. Noissa kuvissa ei muuten valitettavasti näy jälkiruokapöydän suklaaputoukset (kyllä, monikossa).










Heti pian joulun jälkeen, 30. joulukuuta, onkin vuorossa meikäläisen synttärit. Tänä vuonna mentiin oikein porukalla syömään äidin , isän ja kämppikseni Hudan kanssa yhteen Suria KLCC:n alakerran terassiravintolaan. Kuala Lumpuria tuntemattomille selitettäköön, että se tarkoittaa Petronas-tornien juurelle. Huda juoni tarjoilijoiden kanssa, joten jälkkärikakussani komeili kynttilä (onneksi vain yksi, eikä 28...) ja koko henkilökunta tuli pöydän ääreen laulamaan onnittelulaulun. Menin kerrankin aivan hämilleni ja voi sitä punastelun määrää. En muista moista kokeneeni sitten yläaste- ja lukioaikojen. Kiva ylläri se kuitenkin oli.

Taksiretki hindutemppeleihin

Nukuin tänään niin pitkään ja senkin jälkeen kesti vielä aivan tolkuttoman kauan ennen kuin pääsin mihinkään liikkeelle, joten en tehnytkään tänään mitään pitempää reissua. Olin myös luvannut kämppiksille kokata heille illalla ruoan (tein kasvispastaa ja salaattia ja tuntuivat kovasti tykkäävän), joten en myöskään halunnut olla myöhään poissa. Päätin, että suuntaisin KL:n laitamilla olevalle Batu caves -temppelialueelle. Yritin opaskirjoista keksiä, miten sinne päästään julkisilla, mutten löytänyt mistään kunnon ohjeita, joten päätin mennä taksilla. Oikein hirvittää, miten paljon täällä tulee kuljettua taksilla. Musta on lyhyessä ajassa kuoriutunut ympäristön vihollinen nro. 1: ajan taksilla, en kierrätä, pakkaan tavarat muovikasseihin, ja ostan tavarat ja vaatteet uutena. Olen myös muuttunut (koti-)vegaanista hädin tuskinkasvissyöjäksi. Omaksi puolustuksekseni sanottakoon tosin sen verran, että ei täällä oikein ole muutakaan vaihtoehtoa. Silti on kamalan huono omatunto kaiken aikaa. Ihan hirvittää, mihin tämä kehitys vie. Ostan sentään täälläkin luomua, kun vaan löydän. Kai se on jo jotain.

Mutta siis, nappasin condon edestä taksin ja sanoin suunnaksi Batu caves. Kuski ei olisi suostunut ajamaan sinne, ainakaan niin, että mittari olisi raksuttanut (joka täällä on siis huomattavasti halvempaa kuin kuskien tarjoamat etukäteen sovitut hinnat) ellen olisi ottanut kyytiä myös takaisinpäin. Olin jostain myös lukenut, että ainakaan takaisinpäin paikasta ei juuri koskaan saa kyytiä mitatrihinnalla, eli en ollut yllättynyt. Sovittiin siis, että hän ajaa sinne, odottaa minua tunnin verran ja ajaa sitten minut kotiin. Hinnaksi sovittiin 70 RM eli 16 €.

Kuski olikin sitten oikein juttutuulella ja aloitti perinteisen kuulustelun. Mistä olen? Missä olen töissä? Kauanko olen ollut Malesiassa? Mitä pidän paikallisesta ruoasta? Minä sitten koetin vastailla kärsivällisesti kysymyksiin. Kuski kertoi olevansa vain osa-aikainen taksikuski ja tekevänsä lopun aikaa bisnestä palmuöljyfirmassa. sanoi, että jos tiedän jonkun Suomessa, joka haluaa ostaa palmuöljyä niin hän kyllä hoitaisi luvat ja sopimukset kuntoon. Sain oikein käyntikortinkin ja kuski lupasi huikeat provikat jos saisin diilin aikaiseksi. (En kehdannut kysyä, että miksi hän ajoi niin huonoa ja vanhaa taksia jos kerta palmuöljybisnes oli niin tuottoisaa puuhaa.) Yritin vähän vältellen siinä sitten sanoa, että liekö minulla Suomessa sellaisia suhteita. Kuski vaikutti kuitenkin kovin toiveikkaalta, että keksisin vielä markkinaraon hänen palmuöljylleen.

Kuskin kanssa tekemäni sopimuksen mukaan minulla oli siis tunti aikaa tutustua temppeliin tai oikeastaan temppeleihin. Luolat ovat hinduille pyhä paikka ja siellä vastaan tuleva väki olikin enimmäkseen Malesian intialaisia. Alueen tärkeimmälle temppelille on nousua vajaa 300 porrasta ja tässä säässä se otti jokseenkin paljon kunnon päälle.



Onneksi ylhäällä myytiin väsyneille ja hikeä valuville kipuajille virvokkeita. Ja kaikenkarvaista tilpehööriäkin oli kaupan, mutta siihen en sentään sortunut.




Siellä olisi saanut myös kuvauttaa itsensä karmivan kalpean käärmeen tai liskojen kanssa. Jätin väliin. Ja jos ihmettelette, miten meikäinen käärmekammoisena on suostunut noin lähelle isoa käärmettä, niin voin kertoa, että salaisuus on zoomi...




Jos kuka pääsi pahasti käärmekuvasta traumatisoitumaan niin pistän tähän vielä yhden koirakuvan noin niinku hyvityksenomaisesti. Siellä kun tosiaan juoksenteli koiria. Muuten en ole täällä koiria nähnytkään kuin kourallisen. (Ja kourallinen on oikeasti melko sopiva ilmaus, ne kun ovat kaikki olleet kiinalaisten taskukoiria.) Nuo koirat eivät tosin tuossa juokse vaan ottavat lepoa.



Paikka oli oikeasti todella kiinnostava, eikä vain siksi, että se oli ensimmäisiä hindutemppeleitä, joita olen nähnyt, tai siksi, että se oli luolassa. Kiinnostavinta siellä oli ihmiset, joille paikka oli oikeasti pyhä. Monet perheet olivat tuoneet pienet lapsensa sinne siunattaviksi, ajelleet tavan mukaan lapsen pään kaljuksi ja maalanneet sen keltaiseksi. Muutenkin paikka patsaineen ja muineen oli kaunis, vaikken hindumytologiaa niin tunnekaan.







Tähän loppuun vielä kuva täkäläisestä leipäpaketista. Huomatkaa paketissa oleva halal-merkintä. Täällä kaikessa pitää olla tuommoinen. Muuten ei saa myydä. En tosin tiedä, miten leipä voisi olla mitään muuta kuin halal.

Kulttuurien sekamelskaa malesialaisittain

Tässä nyt ihan ensmätteks se kissanpentukuva, jota lupailin :) Pienokaisen hännälle on sattunut vissiin joku haveri, mut muuten oli varsin topakka tapaus. En saanut parempaa kuvaa kun ei se meinannut pysyä paikallaan.

Sunnuntain kunniaksi ja hyvien yöunien innnoittaman ajattelin kirjoittaa vähän Painavaa Asiaa Malesiasta. Saatte sitten kertoa mielipiteenne, haluatteko vastedes lisää painavaa asiaa vai mieluummin jotain muuta.



Malesia on itse asiassa paljon kiinnostavampi maa kuin olin alunperin ajatellut. Kiinnostavaksi tämän tekee eritoten täällä vallitseva kulttuurien, kielten ja uskontojen sekamelska ja miten se vaikuttaa vaikka nyt arkeen, arkkitehtuuriin, lainsäädäntöön ja niin edelleen. Täällä siis suurin osa väestöstä kuuluu nk. bumiputra-ryhmään, eli ovat joko malaijeja tai eri alkuperäiskansojen, esimerkiksi orang asli -kansan, edustajia. Lisäksi neljännes väestöstä on kiinalaisia ja kolmantena vielä on iso joukko intialaisia. Kaikki puhuvat omia kieliään ja noudattavat omia uskontojaan. Malaijit ovat lain mukaan kaikki islaminuskoisia ja puhuvat malaijia (kielen virallinen nimi on bahasa melayu), kiinalaiset puhuvat eri kiinan muotoja ja ovat joko buddhalaisia, taolaisia tai muita, mitä kiinalaiset nyt tuppaavat olemaan, ja intialaiset taas ovat suurimmaksi osaksi hinduja tai buddhalaisia ja puhuvat hindiä tms. Myös englantia puhutaan yleisesti, mutta tärkein yhteinen kieli on malaiji.

Uskonnollisena maana Malesia ottaa erittäin hyvin huomioon muutkin uskonnot kuin islamin ja kun täkäläistä karttaa katsoo, se onkin täynnä eri uskontokuntien pyhien paikkojen merkkejä. Eri uskonnot myös näkyvät arjessa. Sen mainitsinkin jo, että kiinalaisten rakentamien talojen edustalla on aina myös alttari ja että paikalliset naiset kulkevat aina julkisilla paikoilla hunnutettuina. Paikallisten vakaumuksen lujuudesta en ole erityisen vakuuttunut, mutta valtiolla sitä vakaumusta riittää kansalaistenkin puolesta. Esimerkiksi malaijeilta on uhkapeluu, alkoholin osto ja joogatunneille meno kielletty. Isoveli valvoo, ettei vain menisi kansalta taivaspaikka sivu suun. Huvittavaksi asian tekee se, että intialaiset ja kiinalaiset ja muut kyllä saavat tehdä mitä mielivät, heitä ei kukaan kyttää.

Vaikka äskeisestä voisi kuvitella, että ei ole hauskaa olla malaiji, niin kyllä heitä hemmotellaankin. 1960-luvun rotulevottomuuksien jälkeen hallitus sääti nk. bumiputra-lain, jonka mukaan malaijit saavat tiettyjä etuoikeuksia. Heille on aina varattu tietty osuus paikoista yliopistolla, hyvistä viroista ja jopa kiinalaisomistuksessa olevista yhtiöistä on pakko varata tietty osuus malaijeille. Valtio myös tönii kaikin keinoin malaijeja eteenpäin elämässä ulkomaan opiskelustipendien sun muiden avulla. Kuala Lumpurissa on myös kokonaisia malaijeille varattuja asuinalueita. Seurauksena on, että malaijit tietävät, että ilman sen kummempaa yrittämistä he voivat elää leppoisan ja taloudellisesti turvatun elämän, kun taas kiinalaiset ja intialaiset joutuvat rehkimään niska limassa pystyäkseen samaan. Käytännössä kuitenkin parhaiten tästä kaikesti huolimatta taitavat silti pärjätä muut kuin malaijit. Ehkä juuri siksi, että he tottuvat tekemään töitä menestyksensä eteen. Malaijit taas ovat laiskan maineessa, ja pakko sanoa, että mielestäni ansaitusti.

Kaikilla kansallisuuksilla on myös omat koulunsa ja kaupunginosansa, tv-kanavansa ja lehtensä. Tässä kuvassa on niin hindinkielisiä lehtiä, kiinalaisomisteisia englanninkielisiä kuin malaijipuolueen alainen lehti. Sain töistä tehtävän selvittää, kuka minkäkin lehden takana on ja mitä asioita ne ajavat. Se on oikeastikiinnostavaa hommaa, vaikken ole vielä siinä pitkällä. Saan myös kirjoittaa jonkun tekstin kiinalaisista Malesiassa.



Erikoisin näistä erillisistä kaupunginosista on Kampung Baru, joka on malaijeille jo vuosikymmeniä sitten varattu alue. Malaijeilla ei ole siinä määrin rahaa rakentaa kuin vaikka kiinalaisilla joten koko alue on sen näköinen kuin olisi jämähtänyt jonnekin vuosikymmenien taakse. Taloissa ei ole sisällä edes juoksevaa vettä ja muutenkin monet ovat varsin rähjäisessä kunnossa. Pihoilla ja kaduilla juoksee kulkukissoja ja kanoja.






Huvittavinta on, että alue on aivan KL:n keskustassa.



Aikaisemmassa postauksessa kerroin jo Chinatownista, joka tosiaan on kuin pala Kiinaa. Perjantaina kävin katsomassa Brickfieldsin kaupunginosaa, joka on toinen KL:n kahdesta intialaiskaupunginosasta. En ole koskaan Intiassa käynyt, mutta tuolta se varmaan pitkälti näyttäisi. Tuoksut, värit ja äänet kaikki aitoa Intiaa.




Ja se ruoka! Kävin syömässä ravintolassa, jossa oli 45 erilaisen intialaisen kasvisruoan buffet, josta sai ladata lautaselle banaaninlehden päälle mieleisensä. Hintaa aterialle tuli taas kerran noin euron.



Kävin myös ihastelemassa kauppoja, jotka myivät ihanan värikkäitä kankaita, sareja ja koruja. Suurin osa intialaisista naisista täällä pukeutuu hyvinkin perinteisesti intialaisittain.




Äänimaisemaan Brickfieldsissä puolestaan kuului Bollywood-hitit, jotka raikasivat levy- ja leffakapupoista. Samaten tuntui, että joka nurkan takana oli hindutemppeli tai -alttari tai vähintäänkin takkutukkainen askeetti.


Pian lähden ihmettelemään lisää täkäläistä intialaista menoa Batu caves -temppelialueelle.