Malesian ruokatarjonnan parhaat palat

Tuo otsikko ehkä hieman liioittelee. Parhaat palat nyt on ehkä lähinnä parhaat palat kasvissyöjän näkökulmasta. Monta paikallisten herkkua kun jää kasvissyöjänä kokeilematta. Tosin pakko myöntää, että täällä olen varsin usein lipsunut syömään kalaa. Sitä kun tungetaan joka paikkaan, eikä siitä useinkaan kerrota. No, oli miten oli, aion listata omia suosikkejani ruokakulttuurista täällä Malesiassa.


Hedelmät:

Hedelmätarjontaa olen hehkuttanut jo aikaisemminkin. Mutta hehkutetaan nyt silti vielä vähän. Hedelmät ovat siis halpoja ja niitä on tarjolla uskomattoman montaa eri sorttia. Kuvassa on hedelmäkauppias kojuineen.



Kuvan kauppias näytti panostavan erityisesti durianin myyntiin. Ne hedelmät löyhkäävät jo kauas niin pahalta, etten ole uskaltanut niitä maistaa. Sanotaan, että kun hajun ohi pääsee, itse hedelmä on taivaallista. Tokkoko tuota kannattaa edes maistaa. Haju on kuulemma kuin mätänevän lihan haju. Ja kämppiksen mukaan kannattaa erityisesti varoa röyhtäilyä sen syömisen jälkeen. Myyjät kuorivat ja paloittelevat hedelmät valmiiksi jo myyntihetkellä, ettei asiakkaan tarvitse suotta kantaa hedelmän kuoria kotiin löyhkäämään.

Kuva: Wikipedia Commons

Tässä yksi tulkinta siitä, kuinka pahalta durian haisee:

Jäätee:

Aluksi luulin, että paikallinen lempparijuomani olisi 100Plus, mutta löysinkin vielä paremman: sitruunajäätee. Ja se ei siis tosiaankaan ole mitään pullotavaraa, vaan oikeasta sitruunasta tai limestä ja teestä tehtyä juomaa, jossa on aina vielä runsaasti jäitä eli se virkistää ihanasti täällä ainaisessa helteessä. Eikä se maksa juuri mitään. Ainoa ongelma vain on, että se on yleensä täynnä sitruunan siemeniä, jotka tukkivat pillin, eli juominen on omanlaisensa tekniikkalaji.



Katukeittiöt:

Lyhyesti sanottuna: halpaa ja hyvää. Tosin kielitaitoa ehkä pitäisi vähän kehittää, että uskaltaa luottaa, ettei ruokaan ole piilotettu lihaa.



Bananaaninlehtiravintolat:

Nämä ovat yleensä intialaisravintoloita. Konsepti on yksinkertainen: tarjoilija länttää eteen banaaninlehden ja sitten länttää siihen päälle, mitä kulloinkin haluat syödä. Siitä sitten syöt haarukalla ja lusikalla, kuten malesialainen tapa on, tai intialaisittain turhia konstailematta sormin. Ja hyvää on!





Paistettu riisi ja paistetut nuudelit:

Paistettu riisi (nasi goreng) ja paistetut nuudelit (mee goreng) eri höysteillä on täällä vakioruokaa, jota saa joka paikasta pilkkahintaan. Sekaan saa mitä milloinkin, ja tulisuus vaihtelee paikan, päivän ja tilaajan mukaan. Kuvan ruoka on itse asiassa tilattu japanilaisesta ravintolasta, mutta pitkälti sama setti se oli.


Valikoima:

Malesialainen ruokakulttuuri on jo itsessään kaikenkirjavaa, koska vaikutteita on Intiasta, Kiinasta ja jopa Briteistä, mutta kun siihen vielä lisätään kaikki kansainvälisten ravintoloiden tarjoamat herkut, niin ruokapaikan valinnasta koituu todellista päänvaivaa. Kansainvälistä tarjontaa saa tässä nyt edustaa sushi, (jota oon täällä syönyt vissiin jo jotain kuusi kertaa).



Mausteet:

Täkäläisiä ei takuulla voi syyttää ruoan mauttomuudesta. Chiliä on tosiaan ruoassa kuin ruoassa sen verta paljon, että tottuneeltakin chilin purijalta menee aikansa oppia siihen. Muitakin mausteita käytetäänvarsin reilulla kädellä. Tästä saankin hyvän tekosyyn liittää tähän kuvan omasta syksyn chilisadosta, joka odottaa Turussa syöjäänsä. Komeita, eikös? Ja kiitos Thomas kun poimit sadon talteen :)


Coming next: kissapostaus. Sain käyttööni kissanpentukuvia ja itellänikin on varastossa muutama, joten kunhan saan kuvat käytyä läpi, niin luvassa on kokonainen kirjoitus pelkistä kissoista :)

Ja kuinkas sitten kävikään...

Vihjasin tuossa taannoin, että saattaisin olla hyppäämässä ikkunasta kun en kerta ovesta päässyt. Nyt saatte kuulla tarkemmin koko tarinan. Tilanne siis oli se, että olin saanut uuteen asuntoon avaimen, mutta se oli viallinen. En siis voinut avata ovea, jos olin ulkona, mutten myöskään lukita ovea ulos lähtiessäni, sillä täällä kaikki ovet pitää lukita avaimella ulkopuolelta. Noh, muistin kyllä ensimmäisen kohdan, mutta jälkimmäinen pääsi unohtumaan, kun vilkutin viimeisellekin kämppikselle ja jäin itse keittiöön touhuamaan. Tajusin erheeni vasta kun kämppikset olivat jo kaukana.

No, siinä sitten pohdin, että mikäs nyt eteen, kun on sunnuntaipäivä ja olisi mukava mennä jonnekin, mutta kun ei asuntoakaan uskaltaisi lukitsematta jättää. Kämppiksillä oli kaikilla omat menonsa jossain kaukana, joten en viitsinyt heitäkään vaivata. Järkeilin siinä sitten, että ei tässä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ikkunasta, jos jonnekin ylipäänsä halusi mennä. Kaikissa pohjakerroksen ikkunoissa on "kalterit", joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi yläkerran ikkunat.

Sitten keksin, että oman huoneeni ikkunasta saattaisi hyvinkin päästä pudottautumaan ulos. Jonkin aikaa asiaa tuumin, katselin alas ikkunasta ja totesin lopulta, että ei tuo pudotus liian pahalta näytä ja että on se varmasti ainakin kokeilemisen arvoista. Sittenpä voin sanoa, että olen hypännyt toisen kerrosen ikkunasta.


Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Heitin ensin kengät ja laukun alas ja sinnittelin itseni ikkunalaudalle. Tässä vaiheessa touhujani ihmettelemään oli jo ilmestynyt kaksi pikkupoikaa ja heidän isänsä, mutta onneksi seurue jatkoi pian naureskellen matkaansa. Jos olisin malaijia osannut, olisin voinut kasvatusmielessä poikia varoittaa, etteivät yrittäisi samaa.



Ikkunalaudalta jatkoin alaspäin alakerran ilmastointilaitteen yllä olevan betonitason päälle. Siihen asti kaikki meni hyvin. Siinä kun olin, huomasin, että maahan olikin vielä yllättävän pitkä matka ja etten ehkä haluaisikaan aivan suoriltaan hypätä. Päätin siis keplotella itseni vielä alakerran kämppiksen avoimen ikkunan reunalle tasapainoilemaan niin, että paino oli vielä osaksi käsien varassa, koska pelkäsin ikkunan muuten pettävän. Siihen asentoon päästyäni en sitten enää voinutkaan muuta kuin pudottautua alas. Valitettavasti kädet eivät aivan heti seuranneet mukana loikassa, vaan jäivät vielä pitämään kiinni ikkunalaudasta. Seurauksena verinaarmuja kyynerpäissä, kipeät lihakset ja varsin mojova mustelma käsivarressa.

Nämä vauriot huomasin kuitenkin vasta jälkikäteen. Alastulon jälkeen vain pokkana nappasin laukun maasta ja jatkoin tyytäviäisenä matkaani kohti vapautta. Isä poikineen virnuili kahta kauheammin kun näki, että olin kuin olinkin hypännyt ikkunasta. Tunsin hetken itseni jopa aika rohkeaksi. Minä kun en koskaan pienempänä ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiipeilleet puissa tai muuta hurjaa. Ehkä sitä siksi näin aikuisena pitää vielä hypellä alas ikkunoista, mene ja tiedä.

No, ruhjeita tosiaan hieman tuli, mutta muuten pako oli oikein onnistunut. Kämppiskin oli kuulemma ollut kuolla nauruun kun sai tekstarini, että olin hypännyt ikkunasta, kun en muutakaan keksinyt :D

Tänään ajattelin, että mustelmakin alkaisi jo varmaan parantua, mutta taisin olla väärässä. Käsivartta koristaa vielä oikein komea, kellertävän sinertävä mustelma, jonka näette seuraavassa kuvassa. (Mitä taas ette näe seuraavssa kuvassa, on käsilihakset, yksinkertaisesti siitä syystä, ettei niitä ole. Jos olisi, olisin ehkä onnistunut pudottautumaan ketterämmin.)



Mustelman takia täytynee pitää töissä pitkähihaisia vielä hyvän aikaa. Esimerkiksi huomenna menen taas sen verta viralliseen kokoukseen, etten mielellään halua herättää huomiota mustelmaisilla käsivarsilla. No, niin makaa kuin petaa, vai miten sitä sanottiin.

Elämää tropiikissa

En ole koskaan ennen asunut tropiikissa ja on tämä tosiaan ihan omanlaisensa maailma. Tässä muutama huomio siitä, mitä kuuluu elämään tropiikissa.


- Kuumuus. Sen nyt tietenkin kaikki tietää. Kuumuutta saa tässä tapauksessa kuvassa edustaa paras ystäväni ilmastointilaite. Seuraavaksi läheisin ystäväni on puolestaan uima-allas ja hyvänä kolmosena tulee tuuletin.



- Kosteus. Kosteus tunkee täällä joka paikkaan vaikka mitä tekisi. Siihen tottuu kyllä jonkin ajan kuluttua, eikä se tunnu enää yhtä tukalalta kuin alussa. Onneksi. Sitä ei kuitenkaan mikään poista, että kosteuden takia talot homehtuu pystyyn, asuttiin niissä tai ei, ja kaikki mätänee ja alkaa elää omaa elämäänsä hyvin nopeasti. Roskapussia ei siis kannata jättää hautumaan, siitä ei hyvää seuraa, sanokaa minun sanoneen. Sateista olen jo aikaisemmin kertonutkin. Että niitä siis on. Paljon. Ja kerralla vettä kanssa tulee. Paljon.

- Hedelmät. Seurauksena suoraan kahdesta edellisestä kohdasta. Täällä kasvaa kaikki, joten mitä eksoottisimmat hedelmät ovat halpoja kuin saippua, tai paremminkin kuin perunat. Esimerkiksi tänään söin taas lohikäärmehedelmiä (varsinaiselta nimeltään pitaya), punaisia sellaisia tällä kertaa. Jos olette koskaan miettineet, miltä maistuisi boysenmarjan ja kiivin risteytys, niin maistakaapa tuota. Tosin Suomessa ne maksavat maltaita, jos niitä punaisina edes saa, joten ei kannata ainakaan kovasti tykästyä makuun.

Kuva: Wikipedia Commons

- Eläimet. Gekkoja vilistää pitkin parvekkeita ja jopa kukkakaupan seinillä. Hyönteisiä on joka lähtöön ja isoimmat perhoset ovat lapsen (tai japanilaisen aikuisen) kämmenen kokoisia. Rotista ja torakoista en halua edes kertoa. Linnutkin laulavat ikkunan takan puissa niin, että raikaa. Linkistä pääsee siis kuuntelemaan lintujen konserttia eilispäivältä. Ehkä nekin olivat villiintyneet viikonlopun kunniaksi.

- Kasvit. Täällä kasvaa pientareilla valtavia puita, jotka lähemmän tarkastelun jälkeen osoittautuvat olevan samoja kasveja, joita Suomessa kasvaa kitukasvuisina kirjahyllyssä pienissä ruukuissaan. Täällä ne kaikki rehottavat, minkä ehtivät. Tuntuukin melkein kidutukselta pitää kasveja kylmässä ja pimeässä Suomessa sisällä pienissä ruukuissa kun ne voisivat täällä kasvaa vapaina ja elää leveästi. No, en sentään ole mitään ruukkukasvien vapautusrintamaa (RVR) vielä perustamassa ja istuttamassa kasvejani puistoon. Huom. vielä.

Kasvien rehottamisessa on se hyvä puoli, että kukkakaupasta saa mitä ihanimpia kukkia pilkkahintaan. Tänään saatiin työkavereiden kanssa kukin kaksi orkidean oksaa ihan noin vain. Laitoin oksat sitten vessaa kaunistamaan. Kukkakauppias oli kukapa muukaan kuin samainen nuorimies, joka perjantaina esiintyi kantonilaisessa opperassa.

Kylttihuumoria

Ulkomailla saa useimmiten revittyä paljonkin huumoria paikallisista opaste- ynnä muista kylteistä. Täältä Malesiasta ei löydy ihan niin paljoa helmiä kuin vaikkapa Kiinasta tai Japanista, mutta kyllä täälläkin hekotella saa.

Yksi kyltti, jota näkee monessa kaupassa, on kaksi yhden hinnalla -tarjous malesialaisittain: "Buy 1, Free 1". En sitten tiedä, ajatteleeko sitä kukaan muu niin kuin minä. Mutta ajatelkaapa, miltä se kuulostaisi vaikka eläinkaupassa? "Osta yksi (lintu, kala, marsu tms.) ja päästä yksi menemään." Toinen, joka kerta pientä hihitystä aiheuttava kyltti on työpaikan vessasta löytyvä "Please keep clean." Ja senkin kohdalla nimenomaan kyltin sijoituspaikka vaikuttaa (väärin) tulkintaan.

Malaijin kieli tuo myös kyltteihin oman riemastuttavan lisänsä. Ensinnäkään malaijiksi ei tunnu saavan mitään sanottua lyhyesti ja ytimekkäästi. Toisekseen se nyt vaan on hassu kieli. Tämä kyltti oli jalankulkusillan alla. Onneksi viimeinen sana oli "jalan" :D


Oma suosikkini tähän mennessä vastaantulleista kylteistä on tämä:


Itse näen sinnikäästi siinä vanhemman rouvashenkilön (nk. puuma kenties?), joka jopa laukusta kiinni roikkumalla koettaa pidätellä nuorta poikaparkaa, joka puolestaan kauhuissaan koettaa juosta tätihirmua pakoon. No, onneksi alla on selventävä teksti.

Tämä kyltti taas ei ole mikään hirmuisen hassunhauska, mutta omalla tavallaan sympaattinen kuitenkin. Ja paikkanahan oli siis Batu-luolaston hindulaistemppeli.


Loppuun vielä karsittu versio metrotunneleiden kieltokyltistä. Siitä on olemassa myös sellainen pitempi ja kattavampi versio, mutta siitä ei löytynyt tähän hätään kuvaa. Tuo 500 ringitin sakko on siis yli 100 €, joka on aika kova sakko purkan liimaamisesta tai metrossa syömisestä... En ole kyllä huomannut, että kukaan noita sääntöjä valvoisi.

Uusi lukaali aka. loukussa linnassa

Nyt olen sitten vaihtanut majaa ja pakko sanoa, että ainakaan ei ollut suunta alaspäin. Tämän jälkeen tosin tulee väistämättä aina olemaan. Tuskinpa tulen koskaan enää asumaan talossa, joka on niin iso, että siihen on rakennettu sisäkölle jo valmiiksi oma huone! Ja siis tämä on oikeasti valtava, jotain 300-neliöinen kaiketi. En vieläkään tiedä, mihin kaikki ovet johtavat enkä kyllä ihan joka paikkaan viitsi kurkkiakaan.


Ikävä tulee kyllä edellisiä kämppiksiä :( (If you're reading this, Kathy and Javad, I miss you, guys! <3 ) Eilen kun muutin, olin ihan pala kurkussa, kun piti erota. He ovat kuitenkin ne ihmiset, jotka tekivät Kuala Lumpurista minulle kodin heti saavuttuani. Enempää ei voi keltään odottaa. Maksan tästä saman verran kuin edellisestä eli 1000 RM (n. 250€). siihentosin tulee vielä päälle netti, sähkö ja vesi, mutta koska niitä meitä on neljä jakamassa, niin tuskin se paljon on. Ja onhan tämä nyt aivan mieletön lukaali. Voisin maksaa vaikka tuplasti eikä sekään olisi vielä ylihintaa. MInulla on siis iso oma huone, jossa on iso sänky, sohva, työpöytä, oma kylpääri ja valtava vaatekaappi. Yläkerrassa on myös olohuone ja parveke. Kuulemma saadaan olohuoneen telkkariin pian taivaskanavatkin näkymään.


Ja sijaintihan tässä on ihan mahtava. Ei tarvitse enää aina mennä taksilla joka paikkaan. Metroasema on ihan condon vastapäätä, samoin pari kauppaa, kahvilaa ja ravintolaa. Ja töihinkin ehdin täältä varmaan reilussa vartissa. Se tarkoittaa pidempiä yöunia, vähempää stressiä työmatkoista, ja toivottavasti myös harvempia migreenejä. Tämä on muutenkin aika erilainen paikka kuin se edellinen. Se oli 19. kerros ja näkymä sen mukainen, kun taas tämä on pohjakerros, vaikka oma huoneeni onkin toisessa kerroksessa (!). Se tarkoittaa, että esim. lintujen äänet kuuluvat tähän ihan eri tavalla. Täällä saa olla myös paljon atrkempi esim. parvekkeen ovien lukitsemisen kanssa, koska tänne on aika helppo kiivetä. Asunnon omistaja on mukava, samoin kuin kaksi muuta täällä asuvaa tyttöä. Omistaja itse ei kuulemma juurikaan ole kotona, koska työskentelee lentäjänä ja pyörittää samalla omaa bisnestään.

Yläkerran olohuone

Oma huone

Vaatekaappi ja kenkärivistö

Keittiö. Sitä itse omistaja ei näytä käyttävän lainkaan

Alakerran olohuone/ ruokasali

Hankala puoli tässä on se, että avain, jonka sain eilen, ei toimi. Se kyllä sopii lukkoon, mutta ei suostu silti avaamaan sitä. Tarvitsen siis aina jonkun avaamaan minulle oven. Omistaja lupasi kyllä pian teettää minulle uuden, toimivan avaimen. Kaikki muut asukkaat ovat poissa ja tajusin vasta nyt, että jos en saa ovea auki avaimella, niin en saa sitä kyllä lukittuakaan. Olen siis loukussa täällä. sinne emni skein eläintarhareissu. No, ehtiihän sinne vielä. Nyt tarvitsee vain keksiä, miten saan itseni keploteltua ulos täältä. Ykkösvaihtoehtona on tällä hetkellä ikkunasta ulos kipuaminen. Toivotaan vaan, että vartijat vahtikoirineen eivät äkkää minua siinä puuhassa. Saattais meinaan olla vaikea selittää, mitä oikein puuhaan... Toivottakaa onnea!

Ei mikään tavallinen perjantai-ilta

Kävin tänään tosiaan katsomassa kantonilaista oopperaa. Tiesin kutakuinkin, mitä tuleman piti, mutta oli se silti aikamoinen setti. Kaksi tuntia laulua kovaa ja korkealta. Ja mitäänhän siitä ei tietenkään ymmärtänyt. Alussa toki kerrottiin tarinan tiivistelmä, mutta kun joku pitää lavalla puolen tunnin monologin laulaen, ei sekään oikein auta. Ja sävelkulut ovat kiinalaisessa musiikissa sen verta länsimaiselle nuottikorvalle outoja, että kuuntelemaan joutuu ihan totuttelemaan. Ei esimerkiksi helpolla pysty sanomaan, laulaako joku puhtaasti vai ei. Jos nyt meikäläisen nollamusikaalisuudella pystyisi muutenkaan...
Esityksestä jäi myös puuttumaan paljon kun ei ymmärtänyt sen takana olevaa symboliikkaa. Olenhan minäkin siitä monene otteeseen lukenut, mutta eipä näemmä ole pysyvästi mieleen tarttunut. Pukuloiston, hienon maskeerauksen ja loppuun asti harkitun ja harjoitellun liikekielen päälle minäkin sentään ymmärsin.



Jos haluaa katsoa, mistä koko hommassa on kyse ja kuulla, miltä kieunta oikeasti kuulostaa, niin tuossa on pientä maistiaista. Käsivaralta vaikuttaisi olevan kuvattu, mutta kyllä siitä silti jyvälle pääsee.




Jos jaksaa kuunnella tarpeeksi pitkälle, niin mukaan tulee naisäänikin. Jos ei jaksa, niin tässä pätkässä nainen aloittaa heti alusta:






Mutta oli se kyllä upea kokemus noin kaiken kaikkiaan. Todella vaikuttavaa ja myös näyttelijöiden into oli hienoa kokea. Kyseessä oli siis harrastajaryhmä. Mukana oli myös työpaikan naapurissa sijaitsevan Hok Choon -supermarketin kukkakauppias. Yhdelle työkavereista selvisi siis tänään, miksi se myyjä aina hoilottelee menemään visionäärisiä kukkapuskiaan sitoessaan :D Se poika taisi olla meidän kaikkien suosikki. Esitti naista paremmin kuin useimmat naiset. Vähän sama efekti kuin drag-queenien kohdalla. Sitä vaan katsoo, että osaapa tuo liikuttaa käsiään/ kävellä/ elehtiä kauniin naisellisesti ja elegantisti. Kuvan keisarin jalkavaimo on siis mies. Toinen kuvassaolija ei ole keisari, kuten kuvaan ehkä kuuluisi, vaan työkaverini Timo.


Shown loputtua fanit todellakin kutsuttiin lavalle näyttelijöiden kanssa kuvattaviksi. Itse en lavalle rohjennut, joten Timo saakoon poseerata tässäkin suosikkikukkakauppiaansa kanssa. Yleensä hän on kameran toisella puolella kuvaamassa tanssijoita, laulajia ja näyttelijöitä, joten on vain oikeus ja kohtuus, että joutuu välillä itsekin kuvattavaksi.



Näytelmässä oli toinenkin ristiroolitus, sillä kenraalia esitti myös nainen. Ja hyvin esittikin. Alla oleva kenraali prinsessansa kanssa on siis nainen.


Ai niin, muistinko mainita, että kuvaus oli koko esityksen ajan ehdottomasti kielletty. Se ei kuitenkaan estänyt paikallisia (kiinalaisia) räpsimästä menemään kameroillaan ja yksi taisi videoidakin koko kaksituntisen esityksen. Itsekin ensimmäisen esityksen jälkeen rohkaistuin ja kaivoin kameran esiin.

Pitää vielä tähän loppuun hehkuttaa, että löysin asunnon. Jee! Ja asunto on aivan mieletön. Jos tämäkin asunto on jo hulppea, niin se on hulppea pontenssiin 10. Muutan joskus tässä viikonlopun aikana ja lupaan hommata tänne kuvia hetimmiten kun niitä on.

Tapiiri

Ihan vain lyhyt kommentti vielä näin illan päätteeksi siitä, että tapiirit ovat kyllä mahtavia otuksia.

Malesian tapiiri on neljästä eri tapiirilajista isoin (oikeasti, se on VALTAVA, pienen lehmän kokoinen) ja niin kuin kaikki muutkin tapiirit, se on pahasti uhanalainen. Sademetsien vähetessä niidenkin elinalue pienenee. Tuskin ne Kuala Lumpurissa viihtyisivät autojen seassa.

Malesian olisi ehdottomasti pitänyt ottaa Malesian tapiiri kansalliseläimekseen, eikä mitään tylsää Malesian tiikeriä. Kaikilla on joku tylsä tiikeri, karhu tai leijona, mutta vain harva voi saada kansalliseläimekseen jotan niin uniikkia kuin tapiirin.





Oon oikeasti sitä mieltä, et harva eläin oon niin symppiksen näköinen kuin tapiiri. Ja hauskaa on myös se, miten sen väri vaihtuu: eka siinä on ruskealla pohjalla valkoisia täpliä ja raitoja, mutta
sitten vanhempana siitä taas tulee kaksivärinen niin, että etu- ja takapää on musta ja keskiväli valkoinen. Pentuna se on muutenkin ehkä maailman suloisin eläinlapsi. Niin kummallinen, että sitä on pakko rakastaa. Katsokaa ja ihailkaa: