Maanpäällinen paratiisi: Ubud II

Ubud oli tosiaan kiehtova paikka, sopiva yhdistelmä maalaisidylliä ja kulttuurinkehtoa, jossa oli yhtä lailla kivoja pieniä putiikkeja, museoita ja gallerioita ja hyviä ravintoloita, kuin myös idyllistä maalaismaisemaa ja pieniä kyliä.

Majapaikkana Ubudissa toimi kaksi yötä Jati 3 Bungalows, jossa minulla oli oma bungalow, tai paremminkin oma bungalowin yläkerta. Oli oikein leppoissa istua omalla parvekkeella nauttimassa huonepalvelun tuomaa aamupalaa ja surffailla langattoman verkon välityksellä. Ja hintaa oli 20€/ yö eli ei paha. Bungalowin katto oli bambua, joten sisällä oli ihanan raikasta. Tosin kaikki äänt kuului sisälle, mutta en nyt hirveästi jaksaisi sammakoiden kurnutuksesta melua nostaa. Ihan mukava ääni sekin oli, vaikka siihen välillä yöllä heräsikin.





Lauantaipäivän vietin museoita ja muita nähtävyyksiä kierrellen ja sunnuntaina olikin määrä suunnata iltapäivästä jo kohti Lemponganin saarta. Halusin kuitenkin sitä ennen vielä käydä kävelemässä Ubudin tarjoamissa maalaismaisemissa ja riisipelloilla, joten pakotin itseni ylös klo 6 aamulla ja lähdin liikkeelle heti 7 pintaan. Ajatuksena oli ehtiä rauhassa kävellä pitkähkö lenkki ja välttää päivän kuumin aika. Ikävä kyllä kukaan muu ei tuntunut olevan kaupungissa vielä valveilla ja aamupalan saaminen tuotti hankaluuksia. Omassa majapaikassani aamupalaa olisi saanut vasta klo 8 eteenpäin. Söin lopulta aamupalan eräässä hotellissa ja jatkoin sitten matkaani.

Minulla ei ollut matkassakunnollista Ubudin karttaa, mutta onneksi Malesian suomalaisyhdityksen kirjastosta lainaamani Lonely Planetin Bali-opas antoi tarpeeksi tarkat ohjeet kävelylenkin etapeista, etten päässyt eksymään. Tai no, ehkä loppumatkasta, noin kahden tunnin kävelyn jälkeen, vähän harhauduin oikealta reitiltä mutta ihan mukava se oli sekin reitti. Oli tosiaan aikamoinen off the beaten track -lenkki. Siellä kyläläiset kummastelivat meikäläistä, joka paineli menemään vesipullon kanssa naama punaisena keskellä riisipeltoja. Ihanan ystävällisiä kaikki kuitenkin olivat. Hymyilivät ja tervehtivät, eivätkä tuntuneet olevan moksiskaan siitä, että kalpea hujoppi koikkelehti pitkin heidän peltojaan.

Liikenneruuhkatkin olivat Ubudissa erilaisia kuin täällä KL:ssä

Riisipeltoa

Kukkoja kaupan. Pitivät aikamoista kilpakieuntaa häkeissään.

Ensimmäisen lenkin jälkeen tuntui, että puhtia oli vielä jäljellä joten ajattelin kävellä vielä pätkän toistalenkkiä, koska sen varrella oli määrä olla erilaisia maisemia. Aikaakin oli kulunut vain reilu pari tuntia. Innostuin sitten tarpomaan ihan tosissani. Loppujen lopuksi tulin sitten yhteensä kävelleeksi n. 5 tuntia. Sanotaanko, että yöllä nukutti aikasta makeasti.

Kuvasta ei ikävä kyllä näy, kuinka iso perhonen on kyseessä.
Näin melkein kämmenenkokoisiakin, mutta niistä en saanut kuvaa.

Tämä kuva ei suinkaan ole kävelylenkin varrelta.
Silloin olin niin hikinen ja punainen,
että ei tullut mieleenkään itseäni ikuistaa.

Iltapäivästä tosiaan suuntasin ensin pikkubussilla, jonka takapenkillä nukuin makoisasti koko matkan, Sanuriin ja siitä laivalla Lembonganin saarelle. Se jää kuitenkin seuraavaan kirjoitukseen. Jos otin Ubudista kuvia paljon, niin Lembonganilla otin niitä tolkuttomasti... Odottakaapas vain.

Maanpäällinen paratiisi: Ubud

Toissa viikonloppu oli viisipäiväinen, joten käytin tilanteen hyväkseni ja lähdin reissuun. Olin kuullut monelta, että Balilla kannattaa ehdottomasti käydä ja myönnettäköön, että kyllä sen Eat, Pray, Love -elokuvan katsominenkin matkakohteen valintaan vaikutti. En tosin lähtenyt etsimään omaa Felipeäni, vaan katselemaan maisemia ja tutustumaan kulttuuriin. Ja pakko sanoa, että Bali vei kyllä heti ensikohtaamisella jalat alta. Olin reissussa viisi päivää, jonka aikana ehdin niin koluta museoita, patikoida maaseudulla, nauttia kulttuurista ja ihastella auringonlaskua meren rannassa. Mahtava reissu siis kaiken kaikkiaan.

Olin kuullut, että Ubudissa pitää ehdottomasti käydä katsomassa tanssia. Jos hyvä tuuri käy, pääse pällistelemään paikallisten tanssia ihan ilman maksua, sillä tanssi kuuluu olennaisena osana paikallisten kulttuuriin ja uskontoon. Jotka tuntuvat uuten olevan lähes yksi ja sama asia, niin vahva roolo uskonnolla on balilaisten elämässä. Paikalliset ovat 95-prosenttisesti hinduja, mutta heillä on hyvin omintakeinen versionsa hindulaisuudesta. Siinä on paljon animistisia piirteitä ja vaikutteita kansanuskonnoista. Ja samalla myös jotain hyvin vetoavaa, vaikken erityisesti uskonnoista perustakaan. Erityisesti se, miten balilaiset saivat uskonnon niin mutkattomasti osaksi arkeaan ja osallistuivat kaikki sen harjoittamiseen, oli jotenkin hyvin vetoavaa.

Balilla siis temppeleitä oli joka paikassa. Tässä yksi jokseenkin kasvillisuuden peitossa ollut yksilö.


Kuuluisa temppelialue Ubudissa on Sacred Monkey Forest Sanctuary, jossa sijaistee useampikin tärkeä temppeli. Ja nimenmukaisesti myös useampi apina. Kävin alueella kävelemässä sunnuntaiaamuna kahdeksan aikaan kun ketään muuta ei ollut mailla halmeilla. Oli aika jännä tunnelma.



Ja apinoita oli alueella tosiaan joka paikassa.

"Mulle kans ruokaa, joohan joohan joohan..."

"My prrecioussss..."

Apinainsinööri


Jumalten ruoka maistuu myös apinoille ja kulkukoirille,
niissä kun on monesti keksejä tai karkkeja lisänä.

Balilaiseen hindulaisuuteen kuului myös tärkeänä osana uhrilahjat jumalille ja hengille, sekä hyville että pahoille. Niiden tekemiseen oli valjastettu koko perhe. Miehet hoitivat tykötarpeiden hankkimisen ja osan punomisesta kun taas naiset kokosivat uhrilahjat ja hoitivat niiden viemiseen kuuluvat seremoniat.

Jumalten ruokaa

Jumalten ruokaa II

Jos ei itse jaksanut uhrilahjojaan askarrella, niitä kun on työläs tehdä ja niitä kuluu PALJON kun kaikelle pitää olla omansa, voi niitä ostaa myös valmiina torilta. Ylläolevassa kuvassa tyttö valmisteleekin näitä uhrilahjoja myyntiin. Se tori olikin muuten varsin jänän paikka. Tykkään itse aina reissussa kierrellä toreille, ne ovat aina niitä elämänmakuisimpia paikkoja.

Tässä muutama kuva Ubudin torilta.

Kuten sanottua, olin Ubudissa katsomassa tanssiesitystä. En ollut niin onnekas, että olisin osunut sattumalta keskellä tanssiesitystä, joten jouduin maksamaan siitä riemusta, mutta kyllä se kannatti. Hintaa 1,5 tunnin esitykselle tuli n. 7 euroa mutta kyllä ehdottomasti oli sen arvoinen. Esitykseen oli tiivistetty näytteitä monista eri tanssilajeista, joten kyllästymäänkään ei päässyt, semmoista tanssitaidon ilotulitusta oli meininki. Itikoita tosin oli riesaksi asti, mutta onneksi sain lainattua kanssakatsojilta tökötitä niiden karkottamiseksi. Muuten olisin tullut syödyksi elävältä. Katsomo kun sijaitsi lootuslammen keskellä.

Tanssilava katsomoineen päiväsaikaan.
Siellä ne itikat itävät...

Oli myös hienoa nähdä ison joukon miehiä tanssivan. Ja ne tuntuivat olevan aivan tavallisia paikallisia miehiä, jotka leipätyönsä ohessa kuuluivat tanssiryhmään.

Soittimina oli lähinnä erilaisia lyömäsoittimia, kuten bongo ja erilaisia ksylofonintapaisia ja "solistina" yksittäinen huilu. Musiikki oli muutenkin varsin omintakeista, aivan erilaista kuin mitä olen koskaan aikaisemmin kuullut.

Kylttejä III

Palasin tänään Balin reissulta ja siellä tuli räpsittyä varmaan jotain 500 kuvaa. Niiden käsitelyssä ja valikoimisessa menee vielä tovi, joten kirjoitan ensin jotain muuta. Onneksi taas on kertynyt varastoon niin paljon kylttejä ja muita outouksia, että niistä riittää aineksia omaan kirjoitukseensa.

Ensimmäisenä Ampang Park -kauppakeskuksessa vastaan tullut mainos kiinalaisesta kuppaushoitoja antavasta puljusta. Omasta mielestäni tuo on kyllä pikemminkin antimainos. Kuvitella, että joku vielä maksaa moisesta kidutuksesta! Erityisen sydäntäsärkevä on kupattavana oleva lapsi. Eikö tuossa vaiheessa voisi jo lastensuojeluviranomaiset puuttua peliin?



Toinen kyltti on Pudussa sijaitsevan koulun pihalta ja, kuten näkyy, idea on selvittää, mikä on soveliasta ja säädyllistä pukeutumista koulussa. Ja koulu siis sijaitsee kiinalaiskaupunginosan keskellä, joten erityisesti tytöt siellä yleensä näyttävät huomattavasti enemmän paljasta pintaa kuin mitä malaijitytöille salliltaan.


Kolmas kyltti on Pavilion-kauppakeskuksen erään ruokapaikan logo. Ja paikassa siis myytiin makkaraa. Piste.



Seuraava kyltti on itse asiassa Singaporesta, mutta menköön sekin nyt samaan syssyyn. Ilmeisesti kyltin tekijä on ajatellut, että kuka tahansa länkkärilapsi kelpaa kuvaan, eikä ole sitten sen kummemmin asiaa miettinyt. En tiedä teistä muista, mutta minusta lapsi on täyttä kauhuleffamateriaalia. Voisi esittää sitä karmivaa riivattua lasta.



Ja lopuksi vielä yhdet vessaohjeet. Malesialaiset tuntuvat olevan niihin melkein yhtä mieltyneitä kuin japanilaiset. Ja Japaniin verrattuna näissä on se hyvä puoli, että ne ymmärtää. Tai hyvä ja hyvä, jos nuo tosiaan meinaisi aina lukea läpi, niin kuin kehotetaan, voisi tulla huono housuun.

Apinointia

En ole vieläkään ihan tottunut siihen, että täällä Malesiassa liskojen lisäksi myös apinat ovat tuikitavallisia, vähän samaan tapaan kuin pulut tai oravat Suomessa. Monen mielestä apinat ovat lähinnä riesa. Ne kun taloon sisään livahdettuaan aiheuttavat kuulemma melkoisen hävityksen kauhistuksen. Jonkun jutun myös kuulin apinasta, joka oli tunkeutunut sisälle taloon, raahannut vastasyntyneen lapsen katolle ja tiputtanut sen sitten, vahingossa, maahan. Tosin tuossa tapauksessa ihmiset saavat kyllä syyttää myös itseään, sillä apinan oli sisään houkutellut (laittomasti) häkissä lemmikkinä pidetty naarasapina.

Tuli räpsittyä sunnuntaina koko liuta kuvia apinoista. Pakko sanoa, että ne ovat kuvauskohteina kiinnostavampia ja ilmeikkäämpiä kuin useimmat ihmiset.

So here goes. Apinoita, olkaatten hyvät:

Tuosta ylläolevasta kuvasta kommentoin Facebookiin muistaakseni jotenkin, että apinalla on sama katse kuin minulla silloin kun bongaan kaukaisuudessa häämöttävän ilmaisen buffet-pöydän.