Ensimmäinen työpäivä

Tänään olin tosiaan ensimmäistä päivää töissä ja vieläpä ihan Oikeissa Töissä, vaikka tyelämävalmennettava vain olenkin. Oli hienoa ja tunsin itseni ah niin tärkeäksi. Sain oman työpisteen koneineen ja kaikkineen. Työmatka tosin osoittautui aika pitkäksi, tänään meni rapiat kaksi tuntia. Toinen tunti vierähti täältä asunnolta autolla juna-asemalle körötellessä. Täkäläisillä ei tunnu koskaan olevan kiire mihinkään, ei edes aamuruuhkassa. Siellä ne autot sitten seistä nököttää tai parhaimmillaankin vain matelee mutta paikallisia se ei näytä harmittavan. Kummia ovat nämä paikalliset. Huomenna koetan, josko löytämälläni bussiyhteydellä kävisi matka joutuisammin.

Takaisintulomatkalla töistä uskaltauduin etsimään työpaikan lähialueen pöpelikköön google mapsissa ehkä erottuvaa siltaa reitin varrelle ikävästi osuneen joen yli, joka siis lyhentäisi työmatkaa reippaasti. Paikallinen työkaveri sanoi, että joen yli tosiaan menee silta, mutta että alue on todella epämääräistä, ja ettei sinne kannattais mennä kävelemään. Uskoinko minä? No, enpä tietenkään. Olihan se ehkä vähemmän hienoa aluetta kuin muu ympäröivä seutu, joka on täynnä lähetystöjä, mutta ei nyt sentään mitään sellaista, mitä pitäisi välttää. Katsokaa vaikka. Ja joen yllä menee siis sekä autotie, että junarata.






Töiden jälkeen lähdin metsästämään karttaa ja malaijin oppikirjaa Petronas-torneissa olevasta kauppakeskuksesta. Se oli niin iso ja hulppea, että meinasi eksyä. Kartta ja kirja löytyi, joten nyt on suunnistaminen taas vähän helpompaa (tietää, missä keskusta-alueella tulee moottoritien risteys yhtäkkiä vastaan ym.). Kävin kiireisenä uranaisena myös piipahtamassa sushilla itsekseni. Söin ensimmäistä kertaa sushia semmoiselta liikkuvalta hihnalta. Hinta-laatusuhde oli paikassa hyvä, tosin hinta oli kohtuu alhainen eli siitä voitte päätelläkin sitten laadun.




Kun olin lähdössä kotiin, tajusin, että olin pyörinyt maan alla monta tuntia, koska ulkona oli niin hautova sää. Kaiken aikaa olin siis pyörinyt Petronas-tornien alla, mutten ollut käynyt kurkkaamassa itse torneja läheltä. Pitihän sitä sitten käydä kurkkaamassa ne ja napsaisemassa se pakollinen kuva. Niin paljon en jaksanut venyä, että olisin mennyt tien toiselle puolelle, että molemmat tornit olisivat mahtuneet samaan kuvaa, joten toinen torneista saa nyt poseerata toisenkin edestä.



Komiathan ne on, ei sille mitään mahda.

Nyt tarvii mennä pikapikaa nukkumaan. Huomisesta tulee pitkä päivä. Pääsen heti aamusta edustamaan kirjanjulkaisutilaisuuteen ja siitä pitäisi kuulemma kirjoittaakin jotain. Illemmalla menen vielä kuuntelemaan, mitä ihmisoikeuskokouksessa puhutaan. Jännä päivä siis tulossa.

Olipas taas aikamoinen päivä. Ensinnäkin tästä piti tulla ensimmäinen työpäiväni, mutta eipäs tullutkaan. On vissiin kroppa vielä niin sekaisin aikaerosta ja matkustuksesta ja kaikesta, etten yksinkertaisesti saanut unta viime yönä. Kuuden aikaan en ollut vielä nukkunut silmäystäkään ja kohta olisi pitänyt jo herätä. Päätin sitten lähettää mailia töihin ja pyytää päivän armonaikaa aikaerosta toipumiseen. Huomenna uusi yritys.

Lähdin siis katselemaan ympäristöä ensimmäistä kertaa valoisan aikaan. Kävin myös ottamassa kuvia uima-altaista sun muista. Löysin myös saunan, ja vieläpä ihan oikeaoppisen sellaisen! Oli kiuas ja kaikki. Ei niin, että täällä saunaa kovasti kaipaisi, mutta jos tulee kova Suomi-ikävä niin ei muuta kuin sinne löylyihin istumaan ja mutustamaan hätävarasalmiakkia kaihon kyyneleet silmissä. Saunan oven vieressä oli muuten ohje, miten tulee saunoa:


Aika hurjaa, että kuvassa on jopa alaston mies :D

Uima-allasalue ei olut parhaimmillaan tänään, koska aurinko ei paistanut ja suihkulähde oli pois päältä, mutta eiköhän sillä silti herätä kateutta koto-Suomessa.





Kummassakin kuvassa on sama allas. Tuon lisäksi on vielä toinen, joka on enemmän semmoinen matkauintiallas, mutta siitä ottamani kuva oli huono. Ja tosiaan, ei ole kovin paha ruuhka altaalla. Hyvin mahtuu joukkoon uimaan.

Lähdin siis tosiaan tutkailemaan lähialuetta jos vaikka löytäisin bussipysäkin tai muuta kiinnostavaa. En löytänyt. Mitään. Aikani vaeltelin isojen teiden varsia tihkusateessa ja päivittelin jalkakäytävien puutetta. Mukavaa maastoa muuten, mutta ei ole pitemmän päälle kiva kävellä autojen seassa.



Sitten alkoi äkisti sataa kaatamalla ja ukkostaa ja päätin, että nyt on kävelyt kävelty. Aikomus oli siis joko odotella rauhassa sateen laantumista bussikatoksen alla kunnes mikä tahansa bussi tulisi tai napata lennosta taksi, mutta sepä ei ollutkaan niin helppoa. Ensinnäkin, aina kun alkaa sataa kaatamalla, vapaat taksit menevät heti. Toisekseen seisoskelin paikassa varmaan puoli tuntia ja yhtä ainoaa bussia en nähnyt. Vettä satoi sen verran paljon, että pian koko bussipysäkki alkoi tulvia. Kuvastakin näkee, että myrsky pimensi taivaan aikasta tehokkaasti. Tuon kuvan ottamisen jälkeen alkoi sataa vielä rajummin, mutta silloin en uskaltanut kameraa enää kaivaa.



Onneksi sain viimein taksin ja pääsin sillä asemalle, josta nousin junaan suuntana Chinatown. Se oli tosiaan kuin olisi Kiinaan astunut.



Ravintolassakin oli samat ruoat tarjolla, tarjoilija ei tosin puhunut kiinaa. (Tai sitten ei vain ymmärtänyt, että koetin solkottaa hänelle kiinaa...). Alla olevassa ravintolassa siis söin nuudelimössöä ja join reissun ensimmäisen oluen, ja vieläpä ison sellaisen, oikein 0,6 l. Se oli joku singaporelainen lager, jonka nimeä en enää muista. Laskun pyydettyäni ihan hätkähdin hintaa ja kysyin, miten se saattoi olla niin kallis. Kaikki 14 RM eli 3,40€! Olut maksoi 11 RM ja ruoka loput. Olut ei siis olekaan ihan ilmaista täällä, vaikka ei nyt sentään hintavaakaan. Ei sinänsä ihme, onhan tämä kuitenkin nimellisesti muslimimaa.



Chinatown oli oikeastaan eniten "elämänmakuinen" paikka, jonka olen tähän mennessä täältä löytänyt. Vähemmän autoja ja enemmän ihmisiä. Muutenkin tuntuu, että kaduilla on todella vähän ihmisiä. Ehkä kaikki tosiaan ovat kauppakeskuksissa notkumassa, kuten jossain luki.



Vielä muutama kuva joenpientareen graffiteista:





Haluaisin myös kirjoittaa muutaman valitun sanasen paikallisista taksikuskeista, mutta koska en halua kiihdyttää pulssia ja nostattaa verenpainetta enää juuri näin ennen nukkumaanmenoa, niin säästän sen tuonnemmaksi. Epäilen myös, että niitä "valittuja sanoja" kertyy vielä lisää tässä lähiaikoina, koska näyttää pahasti siltä, että joudun kulkemaan asunnon ja aseman välin aina taksilla. Huoh.

Mutta nyt nukkumaan. Jos vaikka tänä yönä saisi nukuttua ja sitten huomenna oikeasti töihin.

Koekävely

Nonni, nyt se on testattu. Käveleminen Kuala Lumpurissa siis. En suosittele, tällä alueella ainakaan. Kävelyteitä ei juurikaan ole, tai ainakaan niillä ei ole tarkoitettu käveltävän. Ne saattavat aiva yhtäkkiä päättyä juuri ennen valtavaa risteystä ja siinä sitten mietit, miten pääsisit risteyksen toiselle puolen. Ainoat paikat, joissa on suojatie, on bussipysäkkien ja asuinalueiden porttien edustat. Yleisestikin kävelytiet, ne vähätkin, on ilmeisesti tarkoitettu bussipysäkeille tai parkkipaikoille kävelyyn. Alla olevasta kuvasta näkyy, miten jalkakäytävä vain yhtäkkiä häviää tien reunasta.



No, olipahan ainakin rauhallista kävellä ja saattoi hyvin hoilotella menemään kuulokkeista kuuluvan musiikin tahtiin kun ei ollut ketään kuulemassa. Ja siis tarkoitan KETÄÄN. En nähnyt yhtäkään toista jalankulkijaa koko tunnin kävelyn aikana. Autoja ja skoottereita kyllä sitäkin enemmän. Autojen lisäksi toinen vaaratekijä kävelijälle on teiden varsilla matelevat valtavat kotilot. Sellaisen päälle jos sattuu astumaan, niin kyllä rusahtaa.

En tiedä, saako öttiäisen koosta selvää tuosta kuvasta, mutta ne olivat sarvista kotilon kärkeen suurimmillaan yli 10-senttisiä.




Kävin myös myös testaamassa paikallista ruokaa. Kämppisten mielestä täkäläinen ruoka on liian tulista, mutta mullehan tulisuus passaa vallan mainiosti. Tilasin jotain kasvisruokaa, jonka nimi ei jäänyt mieleen, ja kuvasta näkyy, mikä oli tulos. Tulista nuudelimössöä, jossa oli joukossa pähkinöitä, tofua, kaalia ja sipulia. Nam. Ja kyytipoikana uutta paikallista suosikkijuomaan 100Plussaa. Siinä on myös ihan törkeän hieno logo. Näyttää ihan jonkun vanhan urheilutapahtuman julisteelta. Juoman kuulemma pitäisi auttaa kroppaa kestämään hellettä. En tiedä siitä, mutta hyvältä se maistuu. Oikein raikasta. Tilaukseeni tyytyväisenä päätin kokeilla onneani vielä toistamiseen ja tilasin jotain nimeltä "roti canai". Hyvää oli sekin. Hinnaksi koko aterialle tuli 7,2 RM eli noin euron. Ei paha.




En päässyt liikkeelle valoisan aikaan joten joudutte vielä odottamaan kuvia allasalueesta. Hieno se oli, en tosin päässyt vielä tänään testaamaan, koska kello oli jo yli klo 22 ja siellä saa uida vain 7-22.00. En tosin tiedä, välittäisikö siitä kukaan jos sinne myöhemminkin pulahtaisi. Mutta huomenna ehkä siitä lisää, samoin tunnelmia työstä ja kaupungin keskustan vilskeestä.

Nyt tarttis vissiin mennä nukkumaan. Huomenna on edessä ensimmäinen työpäivä, joten olisi kai hyvä olla kohtuu skarppina. Ongelma vaan on, että kroppa taitaa olla yhä Suomen ajassa. Se ei millään ymmärrä, että kello tulee kaksi yöllä ja nyt kuuluisi jo nukkua.


(Toim. huom. 7,2 RM onkin about 1,70€, )

Day I

Nonni, nyt on siis edessä ensimmäinen kokonainen päivä Malesiassa. Tai ei nyt enää ihan kokonainen, sillä meikäläinen otti ja nukkui rapiat 15 tuntia. Taisi tosiaan 30 tuntia reissun päällä väsyttää. Ei olisi tuommoinen unirupeama ollut mahdollista ilman uutta parasta ystävääni ilmastointia. Hiki täällä meinaan tulee kaikkialla, suihkusta on apua ehkä viideksi minuutiksi. Suomessa ihmiset hankkii itselleen ilmankostuttajia; täällä taas tarpeen olisi ilmankuivattaja. Siinäpä jollekin oiva markkinarako. Ilmankosteus kun on täällä koko ajan jossain 90 kieppeillä, paitsi silloin kun sataa. Kun siihen päällä vielä lisätään 30 asteen helle, olo on helposti tukala. Mutta en valita, ehen. Eipähän tarvitse pelätä yöpakkasia. Ja lämpö ja kosteus mahdollistaa myös kaiken ihanan vihreyden täällä kaikkialla. Jo täällä Kuala Lumpurissakin tuntuu kuin olisi sademetsässä, puut ovat niin isoja ja kasvillisuus rehevää.

Katsokaa ja ihmetelkää. Tämä on siis suurkaupunkialuetta ja silti on näin vihreää ja vehreää ja lehtevää ja ties mitä. Love it, love it, love it.



Sää täällä on muutenkin jännä. Joko sataa, ukkostaa tai näyttää siltä että kohta sataa ja ukkostaa. Ja kun sataa, niin sitten tosiaan sataa. Ei mitään pientä pisarointia vaan kunnon "sataa-kuin-saavista-kaataen"- meininkiä. Ja ukkosetkin ovat paljon villimpiä täällä. Eilen junamatkalla lentokentältä keskustaan junaan tai raiteisiin iski salama. Kamala ääni, välähdys ja täräys vain kävi, mutta paikalliset eivät olleet moksiskaan. Minä ja muutama muu länkkäri säikähdettiin sittn heidänkin puolestaan. Javad sanoo, että ukkosiin tottuu pian. Saas kattoo.

Tänään aion tosiaan lähteä tutkailemaan ympäristöäni ja varmaan olisi paikallaan selvittää, miten löydän huomenaamulla juna-asemalle, että pääsen töihin ajoissa. Käveleminen täällä on kuulemma vähintäänkin jännittävää, jalankulkijoita kun ei ole mitenkään katuja rakennettaessa ajateltu. Jalkakäytäviä ei siis ole juuri nimeksikään, saati suojateitä. Autoja sitä vastoin on riittämiin. Taidan kuitenkin kokeilla onneani jalankulkijana. Ehkä ne autoilijat tämmöisen kalpean honkkelin sieltä tien laidalta huomaavat ja osaavat väistää. Saatte raportin tuloksista tuonnempana. Aion myös lähteä katsastamaan uima-altaat (huom. monikko!), saunan, kuntosalin, tenniskentät ja muut, mitä täällä on tarjolla. Ja ne ovat kaikki tosiaan käytettävissä ilman lisämaksua. Kaikki on kustannettu hulppealla 250 euron vuokrallani.


Sama kuva kuin eilen illalla, mutta "valot päällä". Näkymä parvekeelta siis.

Ihan vain muutama kuva

En sittenkään malttanut olla laittamatta muutamaa kuvaa tästä asunnosta. Huomenna lisää niitäkin, kunhan käyn kuvaamassa allasaluetta, kuntosalia ym. ja muutenkin otan vähän seutukuntaa haltuun. Tänään kuljin vain auton kanssa ees taas. Niin, auton. Kämppiksillä on tosiaan auto ja, ihania kun ovat, auttoivat mua ostamaan tänne kaiken tarvittavan. Ei voisi tosiaan mukavampia kämppiksiä olla kuin nämä i ranilaiset serkukset, Kathy ja Javad, joiden kanssa tulen jo nyt todella hyvin juttuun.

Ihan siis vain muutama kuva, sitten menen nukkumaan.





Näkymä parvekkeelta. Ihan kiva.



Mun oma soppi. Sänky ja ilmastointi, siinäpä ne tärkeimmät.



Parveke



Osa olohuonetta.

Matkatunnelmia II

Edelleen siis tunnelmia matkalta:

25.9.
Abu Dhabin lentokenttä
klo 1.25 paikallista eli Arabiemiraattien aikaa, klo 0.25 Suomen aikaa

Matkaa takana niin paljon, etten enää osaa laskea ja silti edessä enemmän kuin toivoisin. Ensimmäinen 7-tuntinen lento takana ja toinen vielä edessä. Yyh. Jospa tällä lennolla saisi nukuttuakin. Etihad Airlines on ollut tähän saakka juuri niin hyvä kuin olin odottanutkin, jopa ihan perusmatkustajien puolella.

Abu Dhabi ja siis Arabiemiraatit on pitkästä aikaa ensimmäinen muslimimaa, jossa olen. Jo sen verran tullut kokomustaan hunnutettuja naisia vastaan tälläkin lyhyellä visiitillä, etten enää aina joka kerta hätkähdä tahattomasti niitä nähdessäni. En tässä lähde sen kummemmin politisoimaan hunnun käytön puolesta tai vastaan, mutta kyllä sitä vähän säpsähtää, kun edessä on yhtäkkiä musta hahmo, josta näkyy vain silmät, ja aina ei niitäkään.

Toinen huomio maasta, jonka huomaa jo täällä lentokentällä, on raha. Sen jotenkin aistii ja haistaa, että väki täällä on rikasta. Siis se osa, jolle täällä näitä palveluja tuotetaan. Ne paikalliset (lue: siirtotyöläiset), jotka niitä palveluita tuottavat, ovat taas jotain aivan muuta kuin rikkaita.

En nukkunut edellisellä lennolla silmäystäkään, ihme kyllä. Nyt alkaa kyllä väsy jo sen verran painaa, että toivottavasti seuraava, ja onneksi viimeinen, lento menee unten mailla. Viereisellä paikalla on kuulemma vauva eli sekin vähän vaikuttaa nukkumiseen. Toivon siis myös vauvalle hyviä unen lahjoja ja pitkää pinnaa.

Nyt koneeseen, Toivottavasti pian saa ruokaa.

Matkatunnelmia

Olen perillä Kuala Lumpurissa, mutta niin rättipoikkikuitti, etten jaksa kirjoittaa mitään tunnelmia täältä. Sen sijaan julkaisen matkatunnelmia, joita kirjoittelin lentokentillä matkan varrella. Palaan huomenissa tuoreisiin tunnelmiin. Lupaan.

24.9.
Heathrow'n lentokenttä
klo 11.36 paikallista aikaa, 13.36 Suomen aikaa

Huoh. Kotoa lähdin jo melkein 8 tuntia sitten, mutta matka on edennyt vasta ensimmäiselle välipysäkille saakka. Heathrowlle saavuin Finskillä muutama tunti sitten ja vielä pitäisi muutama tunti lisää täällä notkua, ennen kuin Etihad airlinesin kone suuntaa kohti Abu Dhabia ja seuraavaa välipysäkkiä. Tuntuu uskomattomalta, että vielä on kaksi 7 tunnin lentoa jäljellä ennen kuin olen perillä Kuala Lumpurissa. No, itsepä päätin säästää valitsemalla hankalat lennot. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että kannatti säästää lähes 400 € käyttämällä 10 tuntia ennemmän matkustamiseen. Voi tosin olla, että mieli vielä matkalla muuttuu…

Lento Helsingistä Heathrow'lle meni harvinaisen kivuttomasti. Nukahdin lähes heti kun kone oli ilmassa, heräsin vain hetkeksi syömään tarjotun aamupalasämpylän (vegaanin sellaisen. Hyvää oli: hummusta, tomaattia ja kesäkurpitsaa välissä). Seuraavan kerran heräsinkin vasta kun kuulutettiin, että kone on laskeutumassa. Ei sinänsä mikään ihme, että sammahdin, kun yöunet jäivät muutamaan tuntiin. Ilta meni lähtötouhottaessa ja vasta puolen yön aikaan ehdin hengähtää ja koettaa rentoutua. Rentoutumisen tehon maksimoimiseksi päätin tehdä sen piikkimatolla. Tiedä siitä sitten, auttoiko. Jossain sen kivun välissä siinä on kyllä myös mukana semmoinen tunne, että veri lähtee eri tavalla kiertämään kropassa. (Tai sitten se veri vain lähtee vuotamaan, koska piikit ovat läpäisseet ihon, tiedä häntä.)

Heathrowlla sain ensin käytettyä ainakin tunnin verran vaeltamalla pitkin ja poikin käytäviä violettia viivaa seuraten ja etsien terminaalia numero 4. Välillä piti matkata bussillakin. Nyt notkun kahvilassa ja mietin, mennäkö kiertelemään kauppoja vai santsaisinko kahvia. Paikallista valuuttaa ei lompakosta löydy lainkaan, joten visaa täytyy vinguttaa. Ajattelen puntia euroina, koska en kuollaksenikaan muista, mikä on punnan kurssi, joten kaikki tuntuu mukavan halvalta. En löydä toimivaa (ja ilmaista) langatonta verkkoa, josta asian laidan tarkistaisin, joten näillä mennään. Aamupala lentokentällä tuli siis halvaksi, ainakin näennäisesti, koska se kustansi n. 6 "euroa" (lue: puntaa). Ihanaa kahvia ainakin oli, join cafe americanon, joten kai se hintansa väärti oli, ihan punnissakin. Lisäksi kahvilasta on mukavat näkymät. Voi katsella, kun lentokoneita nousee ja laskee. Alan tässä jo ymmärtää, mitä niin moni, Thomas mukaan lukien, näkee näissä lentävissä vekottimissa. Siis muutakin kuin sen, että niillä pääsee sutjakkaasti paikasta A paikkaan B ja matkalla voi juoda kahvit, lukea lehden ja vaikkapa katsoa leffoja.

Niin, ja Lontoossa sataa ja on ankean harmaata, kuten arvata saattaa.