Ensimmäinen työpäivä

Tänään olin tosiaan ensimmäistä päivää töissä ja vieläpä ihan Oikeissa Töissä, vaikka tyelämävalmennettava vain olenkin. Oli hienoa ja tunsin itseni ah niin tärkeäksi. Sain oman työpisteen koneineen ja kaikkineen. Työmatka tosin osoittautui aika pitkäksi, tänään meni rapiat kaksi tuntia. Toinen tunti vierähti täältä asunnolta autolla juna-asemalle körötellessä. Täkäläisillä ei tunnu koskaan olevan kiire mihinkään, ei edes aamuruuhkassa. Siellä ne autot sitten seistä nököttää tai parhaimmillaankin vain matelee mutta paikallisia se ei näytä harmittavan. Kummia ovat nämä paikalliset. Huomenna koetan, josko löytämälläni bussiyhteydellä kävisi matka joutuisammin.

Takaisintulomatkalla töistä uskaltauduin etsimään työpaikan lähialueen pöpelikköön google mapsissa ehkä erottuvaa siltaa reitin varrelle ikävästi osuneen joen yli, joka siis lyhentäisi työmatkaa reippaasti. Paikallinen työkaveri sanoi, että joen yli tosiaan menee silta, mutta että alue on todella epämääräistä, ja ettei sinne kannattais mennä kävelemään. Uskoinko minä? No, enpä tietenkään. Olihan se ehkä vähemmän hienoa aluetta kuin muu ympäröivä seutu, joka on täynnä lähetystöjä, mutta ei nyt sentään mitään sellaista, mitä pitäisi välttää. Katsokaa vaikka. Ja joen yllä menee siis sekä autotie, että junarata.






Töiden jälkeen lähdin metsästämään karttaa ja malaijin oppikirjaa Petronas-torneissa olevasta kauppakeskuksesta. Se oli niin iso ja hulppea, että meinasi eksyä. Kartta ja kirja löytyi, joten nyt on suunnistaminen taas vähän helpompaa (tietää, missä keskusta-alueella tulee moottoritien risteys yhtäkkiä vastaan ym.). Kävin kiireisenä uranaisena myös piipahtamassa sushilla itsekseni. Söin ensimmäistä kertaa sushia semmoiselta liikkuvalta hihnalta. Hinta-laatusuhde oli paikassa hyvä, tosin hinta oli kohtuu alhainen eli siitä voitte päätelläkin sitten laadun.




Kun olin lähdössä kotiin, tajusin, että olin pyörinyt maan alla monta tuntia, koska ulkona oli niin hautova sää. Kaiken aikaa olin siis pyörinyt Petronas-tornien alla, mutten ollut käynyt kurkkaamassa itse torneja läheltä. Pitihän sitä sitten käydä kurkkaamassa ne ja napsaisemassa se pakollinen kuva. Niin paljon en jaksanut venyä, että olisin mennyt tien toiselle puolelle, että molemmat tornit olisivat mahtuneet samaan kuvaa, joten toinen torneista saa nyt poseerata toisenkin edestä.



Komiathan ne on, ei sille mitään mahda.

Nyt tarvii mennä pikapikaa nukkumaan. Huomisesta tulee pitkä päivä. Pääsen heti aamusta edustamaan kirjanjulkaisutilaisuuteen ja siitä pitäisi kuulemma kirjoittaakin jotain. Illemmalla menen vielä kuuntelemaan, mitä ihmisoikeuskokouksessa puhutaan. Jännä päivä siis tulossa.