Katsokaa ja ihmetelkää. Tämä on siis suurkaupunkialuetta ja silti on näin vihreää ja vehreää ja lehtevää ja ties mitä. Love it, love it, love it.
Sää täällä on muutenkin jännä. Joko sataa, ukkostaa tai näyttää siltä että kohta sataa ja ukkostaa. Ja kun sataa, niin sitten tosiaan sataa. Ei mitään pientä pisarointia vaan kunnon "sataa-kuin-saavista-kaataen"- meininkiä. Ja ukkosetkin ovat paljon villimpiä täällä. Eilen junamatkalla lentokentältä keskustaan junaan tai raiteisiin iski salama. Kamala ääni, välähdys ja täräys vain kävi, mutta paikalliset eivät olleet moksiskaan. Minä ja muutama muu länkkäri säikähdettiin sittn heidänkin puolestaan. Javad sanoo, että ukkosiin tottuu pian. Saas kattoo.
Tänään aion tosiaan lähteä tutkailemaan ympäristöäni ja varmaan olisi paikallaan selvittää, miten löydän huomenaamulla juna-asemalle, että pääsen töihin ajoissa. Käveleminen täällä on kuulemma vähintäänkin jännittävää, jalankulkijoita kun ei ole mitenkään katuja rakennettaessa ajateltu. Jalkakäytäviä ei siis ole juuri nimeksikään, saati suojateitä. Autoja sitä vastoin on riittämiin. Taidan kuitenkin kokeilla onneani jalankulkijana. Ehkä ne autoilijat tämmöisen kalpean honkkelin sieltä tien laidalta huomaavat ja osaavat väistää. Saatte raportin tuloksista tuonnempana. Aion myös lähteä katsastamaan uima-altaat (huom. monikko!), saunan, kuntosalin, tenniskentät ja muut, mitä täällä on tarjolla. Ja ne ovat kaikki tosiaan käytettävissä ilman lisämaksua. Kaikki on kustannettu hulppealla 250 euron vuokrallani.
Sama kuva kuin eilen illalla, mutta "valot päällä". Näkymä parvekeelta siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti