Kulturelleja rientoja

Täällä Kuala Lumpurissa olen käynyt kulttuuririennoissa enemmän kuin Suomessa varmaan viimeisen vuoden aikana yhteensä. Ja millaisissa kulttuuririennoissa! No, ensinnäkin ilmaisissa tai ainakin lähes ilmaisissa. Mutta se nyt ei ollut tässä se pointti. Pointti oli, että täällä on kulttuuririntamalla tarjolla kaikenlaisia herkkuja, jos vaan jaksaa ravata katsomassa. Kantonilaisesta oopperasta kerroin jo. Olen myös käynyt katsomassa intialaista kuchipudi-tanssia intialaisessa kulttuurikeskuksessa ja kaksissa taidenäyttelyn avajaisissa, joista toisissa eilen.

Eilinen tilaisuus oli Art Expo Malaysia 2010 -näyttelyn kutsuvierasennakko. Varsin kiinnostavat kissanristiäiset siis kyseessä. Pari tuntia siellä kierreltiin, koetettiin napata ohi kiitävien tarjoilijoiden tarjottimilta coctail-herkkuja ja ihmeteltiin lähinnä aasialaista taidetta.

Xue Song: Marilyn

Xue Song: Painting of star beauty

Esillä olevat työt olivat lähinnä nykytaidetta ja enimmäkseen Aasiasta, vaikkakin mukana oli myös muista maista kotoisin olevia taiteilijoita. Monta jo ennestään tuttua taiteilijaa oli mukana, suurin osa niistä kiinalaisia nykytaiteilijoita. Niistä taas useimmat olivat tuttuja Pekingin 798-alueelta, jossa kävin viime kesänä useampaan otteeseen, ja Salon Veturitallin viimevuotisesta kiinalaisen nykytaiteen näyttelystä. Omia suosikkejani on Yue Minjun.

Siitä on jo vierähtänyt tovi, kun olin katsomassa intialaista kuchipudi-tanssia. Kuvat kuitenkin silloin jostain syystä jäivät. Nyt on hyvä hetki niiden julkaisulle, koska Timo, joka kuvat on ottanut ja ystävällisesti teidänkin nähtäväksenne luvannut, lähtee sunnuntaina vaimonsa Leenan kanssa takaisin Suomeen. Kiitos siis Timo kuvista, jälleen kerran, ja siitä, että olet kutsunut mukaan kulttuuririentoihin. Parempaa seuraa moisiin kuin te Leenan kanssa on vaikea löytää. Jos joku muu työkaveri sattuu tätä lukemaan, niin on varmasti myös samaa mieltä. Kiitos Timo myös kaikesta siitä, mitä olen oppinut Malesiasta niin lukemalla kiikuttamiasi artikkeleita ja kirjoja kuin keskustelemalla. Ja Leenalle vielä erityiskiitos joogasta ja siitä, että jo omalla esimerkillään ja olemalla oma itsensä muistuttaa niistä asiosta, jotka elämässä ovat tärkeitä.

Kiittelyn jälkeen takaisin itse aiheeseen eli kutchipudiin. Kuala Lumpurissa oli käymässä yksi tanssin suurista nimistä, (jonka nimeä en nyt tosin kuollaksenikaan muista). Ja vaikka en tanssista entuudestaan tiennyt mitään, enkä varmasti sen vivahteita ymmärrä, niin vaikuttavaahan se oli. Kulttuurikeskuksessa vain oli harmittavan vähän väkeä ja 99-prosenttisesti sekin väki oli intialaista. He olivat vielä panneet parasta päälle ja naisten kimaltavat ja kirjaillut sarit hakivat loistokkuudessa vertaansa. Hieman hävetti olla harmaassa suomalaisessa toimisto-lookissa paikalla kun muut olivat panostaneet niin paljon. Eipä tarvinnut yksin olla väritön, sillä meitä suomalaisia oli paikalla yhteensä kuusi ja kaikki likimain yhtä värittömästi pukeutuneita :D

Tanssissa ilmeisesti myös ilmeet ja eri tunnetilojen ilmaiseminen oli tärkeää. Itse päätanssija olikin harvinaisen ilmeikäs tapaus, ja moni näyttelijä kahdehtisi hänen ilmaisukykyään. Monet näistä kuvista ovat tanssista, jossa tanssijan tarkoituksena oli havainnollistaa, miten kuchipudi-tanssissa on tapana ilmaista yhdeksää eri tunnetilaa vihasta, rakkauden kautta pelkoon ja epäuskoon.





Esitys tosiaan oli vaikuttavaa ja niin oli ilmeisesti tarkoituskin olla. Eräällä nettisivulla kuchipudi-tanssia kuvataan näin:

"The dance display is considered a form of worship. The actor forgets his little self, the deep rooted ego, and steps out of the upadhi, the caged existence of himself and identifies himself with the spirit and essence that of the "OTHER MIND" a transcendental experience that could be achieved only by expertise, training, discipline and high cultural attainment. Dance story is the seed, the tree is the production, the flowering and bearing of fruit are the display of the dance play and the resultant juicy edible is tasted by the spectators. The accomplishment on a higher plane is achieved. Such is the Kuchipudi dance performance."

Että näin.

Tapiirigraffiti

Meinasin liittää tämän tapiirigraffitin jo edelliseen postaukseen, mutta päätinkin sitte, että kyllä se ansaitsee kuitenkin ihan omansa. Siis, viikonlopun aikana työmatkani varrelle oli tosiaan ilmestynyt tapiirigraffiti. Voitteko kuvitella? Eikä ollut edes huono. Päinvastoin. Kyllä saa hymyn leviämään kasvoille kun tuo tulee aamulla vastaan.



Ikävä kyllä teos on vielä hieman kesken, liekö sade yllättänyt kesken kaiken. Viime päivinä on meinaan satanut oikein urakalla. Väriä tuommoiseen on mennyt tooodella paljon. Pylvään juuressa näkyi vielä eilen tyhjät maaliämpärit. Tänään ne oli viety pois. Toivottavasti joku vielä tekee sen loppuun. Vaikka hieno se on noinkin, en minä sitä sano.

Sensuurista ja kylttejä II

Tässä viime aikoina on tullut vastaan tämä paikallinen sensuuri. Valtiovallalla on hirmuisen kova hinku vahtia kansalaistensa puhtautta ja kaikki, mikä tuomitaan epäsiveäksi, saa mennä. Sensuuri tulee vastaan esimerkiksi kun lukee lehtiä. Paikallisissa lehdissähän ei sellaisia lapsuksia yleensä satu, joita olisi jouduttu sensuroimaan, koska ne tietävät rajat. Ulkomaisissa lehdissä sitä vastoin on harvase kerta kuvia, joita on joudutta liian riettaina sensuroimaan. Esimerkiksi kuva kaivospiinasta vihdoin päässeestä chileläisestä kaivosmiehestä suutelemassa vaimoaan oli liikaa International Herald Tribunen kannessa, joten suiden kohdalle oli ilmestynyt musta suorakaide.

Tämä kuva tuli myös vastaan samaisessa julkaisussa ja meinasi kyllä mennä iltapäiväkahvit väärään kurkkuun sen nähdessäni. Kyl on Pieni merenneito ollut jonkun sedän mielestä aivan sopimaton. Tissit! Kamalaa! Eihän se nyt tule kuuloonkaan, että patsaita voitaisiin rinnat paljaana näyttää.




Sensuuri on tullut vastaan myös kun olen ollut mukana järjestämässä EU:n filmifestivaaleja. Jokaisen festivaaleilla esitettävän leffan oli käytävä sensuuriviranomaisten ennakkotarkastuksessa ja esimerkiksi Suomen leffasta, Jos rakastat, pätkäistään viiden sekunnin pätkä pois. Hauskaa on se tapa, jolla sensurointi tapahtuu. Ihmettelin festarivihkosessa olevaa mainintaa siitä, että jotkut leffat "are subject to manual censorship". Kun tiedustelin asiaa niin selvisi, että kuulemma sensurointi toteutetaan käytännössä niin, että joku ottaa aikaa ja kun kielletty kohta tulee, projektorin eteen pannaan paperi, jolloin kankaalla näkyy vain mustaa. Kun kielletty kohta on ohi, paperi otetaan pois ja leffa jatkuu normaalisti. Näin katsoja käytännössä näkee, mistä kohtaa ja kuinka paljon leffasta on kielletty. Leffan kielletyssä kohdassa pääpari on saman peiton alla eikä mitään sen kummempaa näytetä. Varsin viatonta siis. Mutta kun kohta sensuroidaa, katsojan mielikuvitus saa aivan vapaasti täyttää pimeät viisi sekuntia vaikka millä riettauksilla. Jos ketään rupesi nyt kiinnostamaan se leffafestari, niin nettisivut löytyvät täältä.


Ihan muutama kyltti vielä tähän loppuun. Tämä ensimmäinen löytyy meidän condon pihalta.



Tämä kyltti taas tuli vastaan kun olin lauantaina menossa ravintolan vessaan. Ilmeisesti sillä koetettiin pitää samassa rakennuksessa opiskelevat nuoret poissa ravintolan vessassa. Ei kovin kilttiä silti.


Viimeinen kyltti taas oli baananinlehtiravintolan seinällä. Pahoittelut kuvan huonosta laadusta.

Eläimiä tarhassa ja vähän muuallakin

Noni, josko nyt vihdoin saisin aikaiseksi kirjoittaa jotain eläintarhareissusta.

Olin siis viime lauantaina kahden kaverin kanssa visiitillä Zoo Negarassa. Päätarkoituksena vierailulla oli nähdä ihkaelävä tapiiri, kuinkas muutenkaan. Suhtaudun nihkeästi eläintarhoihin noin yleisesti ottaen, mutta en voinut vastustaa kiusausta nähdä tapiiria. Ja olin jo etukäteen kuullut, etteivät eläinten elinolot sentään ole yhtä huonot kuin vaikkapa Itä-Euroopan eläintarhoista.

Reissun saldo oli, että tapiirikin tuli nähtyä, mutta se ei suinkaan ollut päivän kohokohta. (Eikä vain sen takia, että se hyväkäs vain maata möllötti ja näytti raidalliselta isolta sialta.) Vaikea oikestaan sanoa yhtä kohokohtaa. Jos pitäisi valita, se olisi joko norsut tai orangit. Ja leopardikissa oli kanssa hieno. Se on siis leopardivärityksinen villikissa, vain vähän tavallista kissaa isompi ja kaunis kuin mikä.


Ja karannut vuohi, joka epätoivon vimmalla koetti kivuta aidan yli takaisin laumansa pariin, oli kanssa symppis. Se ei tainnut olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, koska sillä oli jo side jalassa, kenties aiemmilta karkumatkoilta. Loppujen lopuksi se onnistui kuin onnistuikin kiipeämään aidan yli ja pudottautumaan takaisin omaan aitaukseensa. Ja siinä oli oikeasti melkein parin metrin pudotus! Mutta ei sille käynyt kuinkaan, tyyväisenä jolkotti takaisin muiden luo. Varsinainen vuohien houdini sekin.

Eläintarha oli kaunis myös paikkana. Ei mikään karu pläntti täynnä häkkejä vaan vehreä metsä, jossa eläimiä oli muutenkin kuin häkeissä. Linnut lentelivät ja apinat hyppivät puissa. Puut olivat onneksi sen verta isoja, että suojasivat myös porottavalta auringolta.



Orangit olivat tosiaan metkoja. Niitä toivottavasta näen vielä lisää niiden kotinurkilla Borneolla. Orangit ilmiselvästi nauttivat ihmisten huomiosta ja poseerasivat, mitä todennäköisimmin herkkujen toivossa. Ikävä puoli orankien metkujen katselussa oli, että siinä näki myös kun ihmiset heittelivät niille herkkuja aidan yli. Niinhän ei todellakaan saisi tehdä ja sitä varten paikalla oli vartija ja kyltti, jossa ruokkijoita uhaksi 5000 ringitin sakko. Ihmisiä ei tuntunut kiinnostavan, saati vartijaa, joka istui sinnikkäästi selin ja viis veisasi kun ihmiset heittelivät orangeille jäätelötuutteja ja muita herkkuja. Se kun ei todellakaan ole niiden omaa ravintoa eikä tee niille hyvää. Gibraltarin apinoista esimerkiksi kuulin, että jos ne syövät liikaa turisteilta nappaamiaan herkkuja, niille kehittyy pian diabates ja ne joudutaan lyhyen, mutta ainakin herkkujentäyteisen elämänsä päätteeksi lopettamaan.




Siellä oli muuten myös sellainen orankiäiti, joka saa kylä kaikille synnyttäneille äidille hyvän mielen. Jos kuvittelit, että itselläsi raskaus kerrytti kilojan, niin tsekkaapa tämä mamma. Se tuskin enää paljoa puissa kiipeilee...


Norsuista tykkäsin myös kovasti. Norsuilla oli ilmeisesti kylpyaika silloin kun me oltiin siellä. Niiden hoitaja käski ne niiden aitauksessa olevaan altaaseen ja nehän meni. Aikamoinen hyökyaalto tuli altaasta kun kolme isoa norsua mulahti sinne ihan upsmukkelis... On mulla siitä ihan videokin, mut ajattelin ottaa sen pienenä, että se on helpompi ladata tänne, joten nyt onkin sitten videolla mininorsuja... Tää taitaa nyt taas olla semmoinen evo-ongelma. (Tietokonelukutaidottomille selitettäköön, että lyhenne tarkoittaa ei-vain-osaa-ongelmaa, jonka syypää on useimmiten tekijä itse ja tämän osaamattomuus.)

Kirahvit oli hassuja. Ne leikki jotain kummaa seuraa johtajaa -leikkiä tai muuta vastaavaa, koska ne kulki kaiken aikaa letkassa.

Markkinahumua

Eläintarhakirjoituksen kanssa menee vielä hetki, koska videoiden lataaminen on niin hidasta touhua, joten saatte tässä välissä ihmetellä markkinahumua malesialaisittain. Olen käynyt jo kahteen otteeseen yömarkkinoilla, ensimmäisen kerran viikko sitten Kampung barussa ja nyt perjantaina tässä ihan lähettyvillä. Kampung Barun markkinat ovat yhdet kaupungn tunnetuimmista ja siellä on myytävänä vaikka ja mitä. Paikkakin on hieno, sillä Petronas-tornit loistavat taustalla. Yötorien parasta antia on omasta mielestäni ruoka. Se on tolkuttoman halpaa ja tarjolla on sen sataa eri sorttia makeaa ja suolaista. Tavaraa on myös myynnissä laidasta laitaan, enimmäkseen vaatteita, sekalaista tilpehööriä ja piraattileffoja ja -levyjä. Joukossa on myös antiikkikauppiaita, (tai pikemminkin "antiikkikauppiaita"). Itselle mukaan tarttui neljä (!) second hand -mekkoa hintaan 5 RM/ kipale eli yhteensä hintaa mekoille tuli n. 5 €. Ei paha. Mekoista näytän kuvia joskus myöhemmin. (Halusitte tahi ette.)



Taisin vähän seota markkinoiden ruokapaljouteen. Ostin sekä makean letuntapaisen (0,50 RM), kaksi nasi lemakia, nuudelisatsin ja sitten mentiin vielä lopuksi porukalla syömään. Mukana oli onneksi "paikallisopas" eli Elinan kaveri Leowania. Hän osasi kysyä, mitä mikäkin nuudelimössö sisälsi, ettei tullut ikäviä lihaylläreitä. ("Joo joo, kasviksia siinä vain on. Ai niin, kanahan siis on kasvis, eikö niin?"). Kuvassa minä siis varmaankin ihmettelen, että ihanko totta, ei lihaa. :)




Toissapäivänä olin uudemman kerran markkinoilla. Olin bongannut nämä lähellä olevat markkinat junan ikkunasta jo viime viikolla. Illalla pimeässä huomasin junan pysähtyessä omaa asemaani edeltävälle asemalle, että aseman viereisellä kentällä loisti valaistu telttameri. Ajattelin, että kyseess voisi olla markkinat, joten lähdin perjantai-iltana tutkimaan asiaa. Ja markkinathan ne olivat. Erilaiset kuin Kampung Barussa, mutta markkinat silti. Siellä painopiste oli enemmän ruossa, ja etenkin ruoassa, sekä raaka-aineissa että annoksissa, jotka saattoi viedä mukanaan kotiin. Kiertelin talttakujia pitkin generaattorien melussa ainakin tunnin verran ja nautin tuoksuista ja kaikesta näkemästäni. Join mansikkasmoothien (2 RM) ja ostin paikan päällä itse tehtyjä perunalastuja (jälleen 2 RM). Niiden kanssa tarjolla oli chilikastiketta ja majoneesia.



Seuraavien kuvien kohdalla lienee syytä pyytää anteeksi kaikkein herkimmiltä sitä, että luvassa on myös kuvia LIHASTA. Siis lihasta siinä välivaiheessa kun se ei enää kävele omin jaloin, muttei ole vielä ilmestynyt kastikkeen kera lautasellekaan. Tai no, kanaa se on itse asiassa, jos nyt tarkkoja ollaan. Näky tosiaan oli kuin kanojen joukkohaudassa.



Tällä pöydällä oli myynnissä miltei pelkästään kuivattuja pikkukaloja, anjoviksia kaiketi enimmäkseen. Niitä täkäläiset tykkäävät laittaa vähän kaikkiin ruokiin, eli ihmekös tuo, että niitä myös myytiin kasakaupalla. Ja nekin siis paikallisten logiikan mukaan lasketaan kasviksiksi. Tuoreempiakin merenelävä oli toki tarjolla.





Toinen paikallisten lempiraaka-aine, chili, oli myös markkinoilla hyvin edustettuna. Itsestä alkaa tuntua, että voisihan tuota joskus syödä myös jotain ihan ilman chiliä. Ihan vain vaikka vaihtelun vuoksi, jos ei muuta.

On se nyt hemmetti! II

Kun nyt tälle purnauslinjalle pääsin niin jatketaan nyt hieman vielä. Sitten lupaan niitä söpöjä elukkakuvia. Jookosta?

Toinen, mikä risoo ja pahasti risookin, on täällä käynnissä oleva oikeudenkäynti erästä pitkän linjan poliitikkoa, Anwar Ibrahimia, vastaan. Tämä on jo toinen häntä vastaan nostettu syyte samasta aiheesta eli sodomisasta (lue: homoseksuaalisuus). Ensimmäisen syytteen jälkeen hänet heitettiin poiis hallituksesta ja UMNO:sta ja hän joutui vankilaankin ennen kuin syyte kumottiin ja hänet vapautettiin. Nyt Anwar yrittää oppositiosta käsin paluuta politiikkaan ja tämähän ei kaikille sovi. Häntä vastaan on nostettu uusi syyte ja edelleen samasta aiheesta. Syyte on nostettu pykälän 377B nojalla, tai kuten lehdessä asia ilmaistiin, hänen rikkomuksensa on: "consensual sexual intercourse against the order of nature".

Tätä uuttakin syytettä pidetään lajalti tekaistuna ja vain tekosyynä, jolla Anwar koetetaan savustaa ulos. Monet ovatkin närkästyneitä siitä, miten Anwaria taas loukataan noin alentavalla syytteellä. Että muka homo! Ei ikinä! UMNOn yleiskokuksessakin tapaus Anwar otettiin esille ja myös Malesiaa 22 vuotta pääministerinä johtaneelta Mahathirilta kysyttiin, mitä hän oli mieltä syytteistä. Mahathir ei suostunut edes sanomaan ääneen, mistä hirveydestä Anwaria syytettiin, puhui vain uudeesta syytteestä "samasta asiasta". Hän oli sitä mieltä, ettei Anwaria suotta uudestaan syytettäisi, jollei syytteissä olisi perää. Joka tapauksessa yleinen suhtautuminen on, että homoseksuaalisuussyyte on lähes pahinta, mikä ihmistä voi kohdata.

Malesia tosiaan on maa, jossa jopa molempien osapuolien suostumuksella harrastettu homosekuaalinen seksi on teko, josta voidaan tuomita vankilaan. Aikamoista, eikös? Kun tilannetta vertaa vaikkapa Suomeen, jossa avoimesti homoseksuaalisessa suhteessa elävä Pekka Haavisto voi olla ehdolla presidentiksi ja kävellä arvokkaana kumppaninsa kanssa presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle linnaan Halosta kättelemään, ero on melkoinen. Tästä uudesta kirkko vs. homot -kohusta en sano mitään. Tai no, sen verran sentään, että Suomessa homokielteiset mielipiteet nostattavat kohun ja saavat ihmiset likimain nousemaan barrikadeille. Täällä vastaavasta ei voisi uneksiakaan.

Kyllä täälläkin silti yritetään. Esimerkiksi viime viikonloppuna järjestettiin jo kolmatta kertaa LGBT-tapahtuma Seksuality Merdeka.


Tapahtuman tavoitetta kuvataan näin:

"Do we have the right to privacy? Do we have the right to our own bodies? Do we all deserve to be treated equally regardless of our sexuality?

Yes, yes and yes.

It should not matter if you are single, married or divorced, straight, gay, lesbian, bisexual, transsexual, transvestite, intersexed or asexual, everyone has these rights. But are these rights recognised in Malaysia? Should they be? And what can we do about it?"
(Lähde: http://www.annexegallery.com/index.php?option=com_eventlist&view=details&id=108:seksualiti-merdeka-2009-our-bodies-our-rights&Itemid=28)

Kävin kuuntelemassa yhden esityksen ja jo sen perusteella olin jo todella vaikuttunut. Hienoja puhujia, taidetta, avoimia keskustelutilaisuuksia ja vaikka ja mitä. Sitä juuri täällä kaivataan. Jos haluat tietää tarkemmin, mitä kaikkea lähes viikon mittainen tapahtuma piti sisällään, mene tänne.

Ei voi muuta kuin toivoa voimia ja jaksamista paikallisille aktivisteille, jotta he jaksaisivat jatkossakin pitää sateenkaarilippua ylhäällä.

On se nyt hemmetti!

Oon viime aikoina keskittynyt lähinnä kivoihin ja söpöihin elukkakuviin, joten kirjoitetaan nyt vaihteeksi Painavaa Asiaa. Seuraavaksi lupaan taas lisää elukoita. Viime lauantain eläintarhakuvat ja -videot on meinaan vielä varastossa. Koettakaa siis kestää.

Malesian politiikka on kiehtovaa. Oikeasti. Puolueet on jaettu etnisyyden perusteella eli malaijeille on oma puolueensa, kiinalaisille omansa ja intialaisille omansa. Malaijien puolue UMNO on hallinut jo vuosikymmeniä eikä loppua ole näkyvissä. Se on tähän saakka ollut kova bumiputra-politiikan kannattaja, eli sen, että malaijeilla on erityisoikeuksia muihin kansanosiin nähden. No, tämä nyt on tietenkin aiheuttanut närää muissa kansanryhmissä. Kiinalaisten ja intialisten kun tarvitsee tehdä enemmän töitä, että päääsevät samaan asemaan kuin malaijit. Malaijien taas ei tarvitse juuri edes yrittää, ja silti voivat menestyä elämässään ja elellä mukavasti valtion holhouksessa, kouluttaa lapsensa yliopistossa ja lähettää valtion stipendeillä ulkomaille. Tästä taisin jo joskus mainitakin.

No, nyt UMNO on lanseerannut uuden politiikan, nimeltään 1Malaysia. Sen ideana on korostaa, kuin hirmuisen ihanaa on kun Malesia on niin kultuurisesti moninainen, mutta silti, ah, niin harmoninen. Tai se nyt ainakin on tarkoitus. Tätä varten pääministeri Najib Razak on lanseerannut omat nettisivut ja jopa blogin. Myös nuorille on suunnattu oma nettisivunsa, Facebook-ryhmä, Twitter-tili yms. Eräälläkin semivirallisella sivustolla kerätään ihmisiltä tarinoita, kuvia ja videoita siitä, miten 1Malaysia-konsepti toteutuu käytännössä Malesiassa. Siellä sitten hehkutetaan, miten eroista huolimatta kaikki puhaltaa yhteen hiileen ja ovat kuin yhtä perhettä. Justiinsa joo...

Totuus on, että eri kansanryhmät pysyvät visusti omiensa parissa ja esimerkiksi avioitumista yli "roturajojen" karsastetaan. Ja kyllä, täällä tosiaan puhutaan roduista. Kaikissa kaavakkeissakin paikallisten pitää panna raksi ruutuun, mitä "rotua" edustavat.

Virallinen kanta on, että tämä ei suinkaan tarkoita, että Malesia olisi rasistinen. Oikeampi sana on "etnosentrinen" (anna mun nauraa...):

"In societies like ours, the physical characteristics of a community have very little bearing upon its relations with another community. Attitudes in various spheres of activity are not shaped by these characteristics. This is why it is wrong to use the term ‘race’ or ‘racist’ or ‘racism’ in any discourse about community relations in Malaysia. It would be more accurate to describe Malaysia as an ethnocentric society given our preoccupation with ethnicity."
(Lähde: http://yayasan1malaysia.org/blog/press-release/2010/10/21/press-statement-it-is-not-racism/)

Kaikki eivät kuitenkaan ole ihan ymmärtäneet, mistä koko touhussa on kysymys. Tällä viikolla UMNO pitää puoluekokoustaan ja siellä etenkin UMNOn nuorisojärjestöjen jäsenet olivat kysyneet, mistä koko 1Malaysia-touhussa on kyse, kun ei kuulemma ollut oikein valjennut. Eikä ihme. Aika keinotekoiseltahan koko yhtenäisyyden ja harmonian korostamistouhu kuulostaa, etenkin kun samaan aikaan jatketaan kansan lokeroimista etnisyyden perusteella. No, asian selventämiseksi ensi viikolla on luvassa seminaari aiheesta "median vastuu 1Malaysia-politiikan toteutumisessa". Taidan mennä uteliaisuuttani kuuntelemaan, mistä kummasta on kyse.

Tähän loppuun lisään vielä toisen vakioärtymyksenaiheen eli liikenteen. Tämä juttu tuli vastaan tiistain lehdessä:


Tilanne on ollut sama jo 15 vuotta ja muutama raiteille on kuollutkin. Mutta näkyykö kävelysiltaa? Ehei. Mur...

Isoja fisuja altaassa ja alivuokralainen

Olen taas vähän jäljessä tässä blogitouhussa. Olen tehnyt ja nähnyt ja kokenut niin paljon, etten millään ole saanut kaikesta kirjoitettua ajallaan. Toivottavasti ette kovin pahastu siitä, että päivittelen tänne välillä männäviikon tapahtumista. Tässä on sekin hyvä puoli, että vaikken pitkään aikaan tekisikään mitään "jännää" tai muuten kirjoittamisen arvoista, vanhoista menoista riittää kuvia ja kirjoittamista vielä pitkäksi aikaa.

Nyt on siis vuorossa viime viikon tiistai, jolloin suuntana oli Aquaria KLCC. Olin ensi alkuun vähän skeptinen sen suhteen, että voiko akvaario olla kovin kiinnostava paikka. Sekin arvellutti, että se kustansi opiskelija-alennuksellakin 35 RM eli päälle 8 €. Kokemus oli kuitenkin mieluisa ja erityisesti tykkäsin isosta merivesialtaasta, jonka läpi meni tunneli, jota pitkin sitten käveltiin. Tai no, jos tarkkoja ollaan, niin ei tarvinnut edes kävellä koska siellä oli liukuhihna, joka vei turisteja väkisin eteenpäin, ettei kukaan vain unohtunut liian pitkäksi aikaa pällistelemään fisuja ja kilppareita. Onneksi lenkin sai tehdä uudemman kerran jos mieli teki. Ja tekihän meidän. Oli hienoa katsoa kun kalat lipuivat rauhassa vieressä ja yllä ja edessä.









Tuntui melkein kuin olisi itse ollut akvaariossa. Niin kuin tavallaan olikin. Tuon lähemmäksi en kyllä haluakaan mennä. Etenkin kun kalat ovat kuulemma oikeasti 30 prosenttia isompia kuin, miltä lasin läpi näyttää, koska lasi vääristää kokoa. Mureenat olivat erityisen ilkeän näköisiä. Niiden kanssa en todella haluaisi olla lasin samalla puolella. Kuvat sain käyttööni Elinalta, joka oli kaverinani akvaariossa. Itse kun olin unohtanut kameran kotio. Kerrankos sitä sattuu. Kiitokset siis Elinalle. Elinan ansiosta myös minusta on kerrankin kuva. Huomatkaa typerä japanilaishenkinen poseeraus. On se kumma kun ei ihminen osaa olla luonnollinen kameran edessä...


Tähän loppuun vielä eläin, joka ei oikeastann kuulu aiheeseen, mutta pannaan sen nyt vielä kaupan päälle. Sain nimittäin viimein vangittua, (kameralla siis, en kirjaimellisesti) gekon. Paha sanoa, onko se sama, jonka olen nähnyt alakerrassa jo aikaisemmin. Koko ainakin täsmäisi. Tuolla veijarilla olisi siis tulitikkuaskissa suurin piirtein saman verran tilaa kuin keskiverto-opiskelijalla asunnossaan. Eikö se joutuisi edes valitsemaan, ottaako sohvan vai pöydän, vaan voisi ottaa molemmat. Siltä varata, että se on sama, niin voisin saman tien nimetä sen. Se taitaa olla kuitenkin lähimpänä kotieläintä kuin olen koskaan päässyt. Jos akvaariota ei lasketa. Eli gekko saakoon pienen kokonsa vuoksi nimeksi Gekkonen. Ja vaikka se ei olisikaan sama, päätän tästä lähin kutsua kaikkia täällä näkemiäni gekkoja samalla nimellä. Paitsi jos ne ovat kovin isoja. Siinä tapauksessa pitää harkita uudelleen. Ehdotuksia otetaan vastaan.


Niin, ja se otsikon alivuokralainen viittasi siis Gekkoseen, jollei joku sitä itse oivaltanut.

Kanttiinin kissat

Olen jo aikaisemmin kertonutkin, että vakilounaspaikassa on kissoja. Kissoilla on myös pentuja, mutta niitä ei ole ennen tätä viikkoa vielä näkynyt. Emo vain on napannut pöydiltä ruokaa ja kantanut ne katolle räystään alle poikasilleen. Maukunaa on kuulunut, mutta mitään ei ole näkynyt.

Nyt pikkukissatkin ovat rohjenneet tulla esiin ja "saalistavat" jo oman ruokansa. Aluksi ne olivat hirmuisen säikkyjä, mutta tuntuvat käyvän päivä päivältä rohkeammiksi. Toivottavasti nämä eivät kuitenkaan muutu yhtä rohkeiksi kuin erään toisen ravintolan vakioasukkikissanpentu. Se hyppäsi röyhkeästi heti penkin kautta pöydälle kun näki tarjoilijan laskevan pöydälle ruokaa. Juuri sain estettyä ennen kuin ehti lautaselle. Tarjoilija nappasi hellästi pennun mahan alta kiinni ja kiikutti röyhkimyksen pois :D

Aattelin, että voisin alkaa ottamaan noutopöydästä myös vähän kalaa, jota voisin sitten antaa kissoille. Tai no, niille taitaa kyl kelvata muukin kuin kala, kana ainakin näyttää maistuvan.

Kuvista sen verran, että ne kaukaa kuvatut epäselvät kuvat on mun ottamia. Tunnistanette jo tyylin. Ne hienot, tarkat ja pitkällä putkella kuvatut ovat työkaverin, Timon, jalomielisesti varta vasten teille kuvaamia.











Tässä meidän tiikeriksi kutsumassa kissassa näyttää olevan koko kulmakunnan kissageeniperimä edustettuna, jos värityksestä voi mitään päätellä :) Se on, köh, aika erikoisen värinen. Persoonallisen, etten sanoisi.








Kertokaapa muuten, onko tuossa yllä olevassa kuvassa kisun suusta villkuva vaaleanpunainen kieli vai jotain ruokaa? Itse äänestäisin kieltä.


Kissojen syömärituaali meni siis niin, että kun lounasaika koitti, isot kissat olivat heti skarppina jahtaamassa ruokaa. Kun ne saivat napattua kanankoiven, alkoivat ne kovaan ääneen mouruta. Ja saman tien pikku kissat vilistivät kiireen vilkkaa paikalle syömään.



Tämä viimeinen kuva ei ole kanttiinin kissoista vaan Kampung Barusta, joka aivan kuhisee kissoja. Tuokin veti sikeitä keskellä jalkakäytävää ja luotti siihen, että kyllä ihmiset väistävät.