Kun mehunostokin voi mennä mönkään

Pahoittelut, että on ollut vähän nihkeää bloginkirjoitusrintamalla. Olen viimeiset pari päivää koettanut epätoivon vimmalla löytää itselleni asunnon työpaikan läheltä. Menee tosiaan hermo tähän reissaamiseen. Esimerkiksi tänään luulin jo ehtiväni ajoissa töihin, koska olin ajoissa liikkeellä ja sain vielä taksinkin ajoissa. No, asemalla sitten selvisi, että junat eivät liikkuneet tältä asemalta mihinkään. Ruuhka asemalla vain kasvoi ja kasvoi eikä kukaan päässyt mihinkään. Ja tietysti kyseessä oli ulkoasema eli lämpöäkin oli ihan kiitettävän paljon.



Jostain kumman syystä minä tunnuin olevan ainoa, jota myöhästyminen kismitti. Paikalliset tuntuivat ottavan sen harvinaisen lunkisti, asenteella kyllähän sitä töihin myöhemminkin ehtii. Kukaan ei edes yrittänyt väkisin survoa itseään jo täysinäisiin juniin kun ne viimein lähtivät liikkeelle. Puolen tunnin odotuksen jälkeen junat tosiaan lähtivät taas liikkeelle ja pääsin kuin pääsinkin töihin. Tosin myöhässä. Jälleen kerran.

Saatan siis saada pian uuden asunnon. Olen ravannut jo katsomassa niin montaa, että olen mennyt laskuissa sekaisin. Huomenna saan tietää, pääsenkö muuttamaan ykkösvaihtoehtooni. Se olisikin sitten niin hulppea lukaali, ettei oo tosikaan. Ja hinta silti sama kuin tässä, eli 1000RM (n. 250€). Mutta siitä kerron lisää huomenna, jos se tärppää. Ja varmaan vaikkei tärppäisikään.

Tänään ei tule mitään kummempia kulttuuria syväluotaavia analyyseja tältä suunnalta, (jos niitä nyt tässä blogissa noin yleensäkään on tarjolla), vaan aion kirjoittaa mehusta. Niin, luitte oikein, mehusta. Se on muutenkin hyvä esimerkki siitä, millaisia pieniä ylläreitä tulee kun asuu kaukana poissa. Tulin nimittäin sunnuntaina ostaneeksi harvinaisen "mielenkiintoista" mehua.

Sunnuntaina siis olin ruokakaupassa niin, että taksikuski odotti pihassa. Mittari ei sentään raksuttanut, mutta en silti viitsinyt kovin kauaa viipyä. Siksi nappasinkin pitkälti sitä, mitä käteen osui. Mehuhyllystä nappasin mukaani tölkin, jossa näytti olevan monta tuttua hedelmää eturivissä ja muutenkin semmoinen raikkaan näköinen pakkaus, vihreää taustalla ja sitä rataa. Kai minä hieman tekstiäkin vilkaisin, mutta koska sattui silmiin malaijinkielinen kylki, jossa luki "Campuran rumput gandum sayuran", ei se kovinkaan paljoa auttanut.



No, kotona sitten maanantaiaamuna avasin tölkin ja kaadoin mehua lasiin. Hämmästys oli melkoinen kun lasiin valui tölkistä myrkynvihreää tavaraa.



Hetken mietin, olisiko se mahdollisesti homeessa tai muuten pilaantunut, mutta sitten keksin tarkistaa, mitä tölkissä luki. Tosiaan, kun tarkemmin tölkkiä käänteli niin kyllähän siinä mainittiin litkun sisältävän muutakin kuin mehulta odottaisi. Tässä takakyljen sepustukset:



Jep jep. Olivat sitten pistäneet mehuun muun muassa selleriä ja punajuurta... Tunkkaisen vihreä väri oli ilmeisesti peräisin venhänoraista. Kyljessä luki "vehnänorasvihannesmehu". Ja minä onneton kun luulin, että se kuvan nurmikko oli vain tölkin taustaväri, mutta se olikin itse päätähti. Ja maku taas... No, mielenkiintoinen se oli sekin. Jätän tästä lähin mokomat suosiolla kaupan hyllylle.