Kulttuurien sekamelskaa malesialaisittain

Tässä nyt ihan ensmätteks se kissanpentukuva, jota lupailin :) Pienokaisen hännälle on sattunut vissiin joku haveri, mut muuten oli varsin topakka tapaus. En saanut parempaa kuvaa kun ei se meinannut pysyä paikallaan.

Sunnuntain kunniaksi ja hyvien yöunien innnoittaman ajattelin kirjoittaa vähän Painavaa Asiaa Malesiasta. Saatte sitten kertoa mielipiteenne, haluatteko vastedes lisää painavaa asiaa vai mieluummin jotain muuta.



Malesia on itse asiassa paljon kiinnostavampi maa kuin olin alunperin ajatellut. Kiinnostavaksi tämän tekee eritoten täällä vallitseva kulttuurien, kielten ja uskontojen sekamelska ja miten se vaikuttaa vaikka nyt arkeen, arkkitehtuuriin, lainsäädäntöön ja niin edelleen. Täällä siis suurin osa väestöstä kuuluu nk. bumiputra-ryhmään, eli ovat joko malaijeja tai eri alkuperäiskansojen, esimerkiksi orang asli -kansan, edustajia. Lisäksi neljännes väestöstä on kiinalaisia ja kolmantena vielä on iso joukko intialaisia. Kaikki puhuvat omia kieliään ja noudattavat omia uskontojaan. Malaijit ovat lain mukaan kaikki islaminuskoisia ja puhuvat malaijia (kielen virallinen nimi on bahasa melayu), kiinalaiset puhuvat eri kiinan muotoja ja ovat joko buddhalaisia, taolaisia tai muita, mitä kiinalaiset nyt tuppaavat olemaan, ja intialaiset taas ovat suurimmaksi osaksi hinduja tai buddhalaisia ja puhuvat hindiä tms. Myös englantia puhutaan yleisesti, mutta tärkein yhteinen kieli on malaiji.

Uskonnollisena maana Malesia ottaa erittäin hyvin huomioon muutkin uskonnot kuin islamin ja kun täkäläistä karttaa katsoo, se onkin täynnä eri uskontokuntien pyhien paikkojen merkkejä. Eri uskonnot myös näkyvät arjessa. Sen mainitsinkin jo, että kiinalaisten rakentamien talojen edustalla on aina myös alttari ja että paikalliset naiset kulkevat aina julkisilla paikoilla hunnutettuina. Paikallisten vakaumuksen lujuudesta en ole erityisen vakuuttunut, mutta valtiolla sitä vakaumusta riittää kansalaistenkin puolesta. Esimerkiksi malaijeilta on uhkapeluu, alkoholin osto ja joogatunneille meno kielletty. Isoveli valvoo, ettei vain menisi kansalta taivaspaikka sivu suun. Huvittavaksi asian tekee se, että intialaiset ja kiinalaiset ja muut kyllä saavat tehdä mitä mielivät, heitä ei kukaan kyttää.

Vaikka äskeisestä voisi kuvitella, että ei ole hauskaa olla malaiji, niin kyllä heitä hemmotellaankin. 1960-luvun rotulevottomuuksien jälkeen hallitus sääti nk. bumiputra-lain, jonka mukaan malaijit saavat tiettyjä etuoikeuksia. Heille on aina varattu tietty osuus paikoista yliopistolla, hyvistä viroista ja jopa kiinalaisomistuksessa olevista yhtiöistä on pakko varata tietty osuus malaijeille. Valtio myös tönii kaikin keinoin malaijeja eteenpäin elämässä ulkomaan opiskelustipendien sun muiden avulla. Kuala Lumpurissa on myös kokonaisia malaijeille varattuja asuinalueita. Seurauksena on, että malaijit tietävät, että ilman sen kummempaa yrittämistä he voivat elää leppoisan ja taloudellisesti turvatun elämän, kun taas kiinalaiset ja intialaiset joutuvat rehkimään niska limassa pystyäkseen samaan. Käytännössä kuitenkin parhaiten tästä kaikesti huolimatta taitavat silti pärjätä muut kuin malaijit. Ehkä juuri siksi, että he tottuvat tekemään töitä menestyksensä eteen. Malaijit taas ovat laiskan maineessa, ja pakko sanoa, että mielestäni ansaitusti.

Kaikilla kansallisuuksilla on myös omat koulunsa ja kaupunginosansa, tv-kanavansa ja lehtensä. Tässä kuvassa on niin hindinkielisiä lehtiä, kiinalaisomisteisia englanninkielisiä kuin malaijipuolueen alainen lehti. Sain töistä tehtävän selvittää, kuka minkäkin lehden takana on ja mitä asioita ne ajavat. Se on oikeastikiinnostavaa hommaa, vaikken ole vielä siinä pitkällä. Saan myös kirjoittaa jonkun tekstin kiinalaisista Malesiassa.



Erikoisin näistä erillisistä kaupunginosista on Kampung Baru, joka on malaijeille jo vuosikymmeniä sitten varattu alue. Malaijeilla ei ole siinä määrin rahaa rakentaa kuin vaikka kiinalaisilla joten koko alue on sen näköinen kuin olisi jämähtänyt jonnekin vuosikymmenien taakse. Taloissa ei ole sisällä edes juoksevaa vettä ja muutenkin monet ovat varsin rähjäisessä kunnossa. Pihoilla ja kaduilla juoksee kulkukissoja ja kanoja.






Huvittavinta on, että alue on aivan KL:n keskustassa.



Aikaisemmassa postauksessa kerroin jo Chinatownista, joka tosiaan on kuin pala Kiinaa. Perjantaina kävin katsomassa Brickfieldsin kaupunginosaa, joka on toinen KL:n kahdesta intialaiskaupunginosasta. En ole koskaan Intiassa käynyt, mutta tuolta se varmaan pitkälti näyttäisi. Tuoksut, värit ja äänet kaikki aitoa Intiaa.




Ja se ruoka! Kävin syömässä ravintolassa, jossa oli 45 erilaisen intialaisen kasvisruoan buffet, josta sai ladata lautaselle banaaninlehden päälle mieleisensä. Hintaa aterialle tuli taas kerran noin euron.



Kävin myös ihastelemassa kauppoja, jotka myivät ihanan värikkäitä kankaita, sareja ja koruja. Suurin osa intialaisista naisista täällä pukeutuu hyvinkin perinteisesti intialaisittain.




Äänimaisemaan Brickfieldsissä puolestaan kuului Bollywood-hitit, jotka raikasivat levy- ja leffakapupoista. Samaten tuntui, että joka nurkan takana oli hindutemppeli tai -alttari tai vähintäänkin takkutukkainen askeetti.


Pian lähden ihmettelemään lisää täkäläistä intialaista menoa Batu caves -temppelialueelle.