26.10.10

Sensuurista ja kylttejä II

Tässä viime aikoina on tullut vastaan tämä paikallinen sensuuri. Valtiovallalla on hirmuisen kova hinku vahtia kansalaistensa puhtautta ja kaikki, mikä tuomitaan epäsiveäksi, saa mennä. Sensuuri tulee vastaan esimerkiksi kun lukee lehtiä. Paikallisissa lehdissähän ei sellaisia lapsuksia yleensä satu, joita olisi jouduttu sensuroimaan, koska ne tietävät rajat. Ulkomaisissa lehdissä sitä vastoin on harvase kerta kuvia, joita on joudutta liian riettaina sensuroimaan. Esimerkiksi kuva kaivospiinasta vihdoin päässeestä chileläisestä kaivosmiehestä suutelemassa vaimoaan oli liikaa International Herald Tribunen kannessa, joten suiden kohdalle oli ilmestynyt musta suorakaide.

Tämä kuva tuli myös vastaan samaisessa julkaisussa ja meinasi kyllä mennä iltapäiväkahvit väärään kurkkuun sen nähdessäni. Kyl on Pieni merenneito ollut jonkun sedän mielestä aivan sopimaton. Tissit! Kamalaa! Eihän se nyt tule kuuloonkaan, että patsaita voitaisiin rinnat paljaana näyttää.




Sensuuri on tullut vastaan myös kun olen ollut mukana järjestämässä EU:n filmifestivaaleja. Jokaisen festivaaleilla esitettävän leffan oli käytävä sensuuriviranomaisten ennakkotarkastuksessa ja esimerkiksi Suomen leffasta, Jos rakastat, pätkäistään viiden sekunnin pätkä pois. Hauskaa on se tapa, jolla sensurointi tapahtuu. Ihmettelin festarivihkosessa olevaa mainintaa siitä, että jotkut leffat "are subject to manual censorship". Kun tiedustelin asiaa niin selvisi, että kuulemma sensurointi toteutetaan käytännössä niin, että joku ottaa aikaa ja kun kielletty kohta tulee, projektorin eteen pannaan paperi, jolloin kankaalla näkyy vain mustaa. Kun kielletty kohta on ohi, paperi otetaan pois ja leffa jatkuu normaalisti. Näin katsoja käytännössä näkee, mistä kohtaa ja kuinka paljon leffasta on kielletty. Leffan kielletyssä kohdassa pääpari on saman peiton alla eikä mitään sen kummempaa näytetä. Varsin viatonta siis. Mutta kun kohta sensuroidaa, katsojan mielikuvitus saa aivan vapaasti täyttää pimeät viisi sekuntia vaikka millä riettauksilla. Jos ketään rupesi nyt kiinnostamaan se leffafestari, niin nettisivut löytyvät täältä.


Ihan muutama kyltti vielä tähän loppuun. Tämä ensimmäinen löytyy meidän condon pihalta.



Tämä kyltti taas tuli vastaan kun olin lauantaina menossa ravintolan vessaan. Ilmeisesti sillä koetettiin pitää samassa rakennuksessa opiskelevat nuoret poissa ravintolan vessassa. Ei kovin kilttiä silti.


Viimeinen kyltti taas oli baananinlehtiravintolan seinällä. Pahoittelut kuvan huonosta laadusta.

3 kommenttia:

  1. Onhan se [beep] kun ei [beep] saa ilmaista itseään :) Jännä asia tuo sensuuri, varsinkin kun välillä se vaikuttaa ilmenevän lähinnä sensuuriviranomaisten tapana muistuttaa olemassaolostaan.

    VastaaPoista
  2. Toi manuaalinen sensurointi kuulostaa kyllä hauskalta. Mitä jos sensuroija mokaa?

    VastaaPoista
  3. Jaa-a, sitten kai yleisön "henkinen ja fyysinen terveys vaarantuu", kuten hallitus sensuroinnin tarpeen selittää :D

    VastaaPoista