Mutkia raiteilla

Auto kiitää junaradan alla

Lupailin joskus aikaisemmin parempilaatuista ja pitempää videota junamatkasta. Valitettavasti täkäläinen nettiyhteys ei riitä moisen lataamiseen, joten joudutte tyytymään pelkkiin kuviin. Täkäläinen juna-/metroliikenne on tosiaan kuin paraskin huvipuistolaite. Ne kulkevat yleensä korkealla maanpinnan yläpuolella, mutkittelevat, sukeltavat välillä tunneliin ja menevät vieläpä varsin lujaa. Vaikutelmaa lisää se, että lippua jotuu jonottamaan joka ajokertaa ja jokaista laitetta varten erikseen, eikä ranneketta ole. Täkäläinen julkisen liikenteen verkosto kun vasta koettaa yhdistyä, eikä se tunnu sujuvan sitten millään. Käytännössä siis kaupungissa toimii kolme eri junayhtiötä (KTM Kommuter, LRT ja Monorail) ja lukematon määrä eri bussifirmoja. Kaikilla on luonnollisesti omat lippusysteeminsä ja asemansa.

Linjalta toiseen vaihtaminen ei siis suinkaan ole mitenkään yksinkertaista. Eikä sitä koskaan voi tehdä maan alla, vaikka vaihtaisi saman yhtiön linjalta toiselle. Lippukin pitää ostaa erikseen. Pahimmassa tapauksessa joudut siis nousemaan maan pinnalle vaihtaessasi saman yhtiön toiselle linjalle, kulkemaan kadun yli ja menemään lukemattomat rappuset ylös ja alas ennen kuin löydät junan. Tässä hutakassa voi vielä tulla eksyneeksi, kuten itselleni on muutamaan kertaan käynyt, (tosin molemmilla kerroilla samalla asemalla). Tai en nyt varsinaisesti eksynyt, tiesin hyvin, missä itse olin, mutta toisen aseman sisäänkäynnin sijanti jäi mysteeriksi (vaikka kysyin neuvoakin kahteen kertaan). Lopulta turhaannuin ja otin suosiolla taksin.



On täällä semmoinen Rapidpass Touch & Go -kortti, mut sen hankkiminen on tehty niin hankalaksi, että järki lähtee. (Jos haluatte esimakua hankalauudesta, niin tsekatkaapa sen nettisivut. Yrittäkää vaikka selvittää sitä kautta, mistä kortin saa, missä se käy ja mitä se maksaa.) Sen kortin pitäisi siis käydä kaikissa junissa (paitsi joissain) ja busseissa (paitsi että se EI käy kaikissa busseissakaan) ja siihen voi joko ladata rahaa tai ostaa esim. kuukaudeksi käyttöoikeuden. Kortin voi ostaa ilmeisesti yhdestä (!) paikasta ja ainoastaan toimistoaikaan. Jos kortteja silloin on. Aina ei ole. On siis mentävä varta vasten Pasar seni -aseman Rapidpass -rekisteröintitiskille asioimaan. Sitten pitää täytellä kaavakkeita ja vissiin vielä näyttää henkilöllisyystodistuskin. Itse onnistuin saamaan kyseisen kortin haltuuni parin välikäden kautta. Kortti on entisen harjoittelijan ja tässä välissä ollut vielä yhden henkilön käytössä ja nyt sitten minulla. Pääasia kuitenkin on, että nyt sen sain.

Monorail muistuttaa eri junamuodoista ulkonäöltään eniten huvipuistolaitetta ja se kulkee nimensä mukaisesti yhtä raidetta pitkin kahden sijaan. Se myös menee kaiken matkaa ylhäällä eli näkymät ovat hyvät. Se tosin tuntuu menevän aina vain semmoisiin paikkoihin, joihin minulla ei ole mitään asiaa, joten sitä en ole pahemmin vielä käyttänyt. Niillä asemilla ei myöskään ole automaatteja, joista voisi lipun ostaa, joten jokaisen matkustajan on jonotettava tiskille asioimaan. Ja luonnollisesti tiskillä käy useimmiten vain tasaraha. Kuulin myös, että alkuvaiheessa yksi vaunuista meni rikki kesken matkan niin, että toinen sen "siivekkeistä", jotka pitävät sen kiskolla, lähti irti ja koko hirvitys mätkähti maahan. Ja korkealta vielä. Ja siitä tiputuksesta ei siis hengissä selviä. Tarina ei juuri lisää intoa matkustaa Monoraililla...





Itse käytän eniten LRT-junia ja ne toimivat onneksi mukavasti. Vain kaksi kertaa olen tähän mennessä joutunut odottelemaan junassa kun s eon syystä tai toisesta pysähtynyt matkan varrelle. KTM kommuter -junien kohdalla taas myöhästyminen on kuulemma enemmän sääntö kuin poikkeus. Oma kokemukseni osoittaisi samaa. Ensimmäistä kertaa kun olin menossa piakallisjunalla, niin heti kuulutettiin, että juna on vasta lähdössä pääteasemalta ja on 25 minuuttia myöhässä. (Olivat siis tienneet jo 25 minuuttia, että juna myöhästyisi, eivät vain olleet viitsineet ilmoittaa.)

Paikallisjunat on siitä hauskoja, että niissä on aina oma vaununsa naisille. Jos joku miesrukka sinne eksyy, hänet häädetään surutta pois. Ideana siis on, että naiset saisivat matkustaa rauhassa ilman, että kukaan tuijottaa. Naisilla on myös oma merkitty odotusalueensa laiturilla. Suomessakin voisi mielestäni harkita samaa, tosin ei omia vaunuja naisille ja miehille, vaan juopuneille ja ei-juopuneille. Olisi meinaan hienoa matkustaa kerrankin lähijunassa, erityisesti ilta- ja yöaikaan, niin ettei joku känninen urpo tule a) aukomaan päätään, b) pokaamaan epätoivon vimmalla, tai c) kertomaan surullista elämäntarinaansa kun vaimo a) petti, b) jätti, tai c) sekä petti että jätti. Mihinköhän aloitelaatikkoon voisin tämän ideani käydä tiputtamassa?